lauantai 2. helmikuuta 2019

Valopilkkuja pimeydessä

Ollaan oltu  aika tiiviisti kotimaisemissa kun kausi loppui. Onneksi tuli sentään talvi, mutta lunta on taas niin paljon että kukaan ei halua juosta omassa pihassa. Jäällekään ei ole vielä uskaltauduttu. Muutenkin pitää nyt katsoa mitä noiden veteraanien kanssa enää jaksaa ja viitsii tehdä...


Tytöt kävi marraskuussa ajuetreeneissä kokeilemassa kuinka Ellalta onnistuisi ajuetyöskentely Laran ja Innan kanssa. Sänki oli vähän turhan pitkä ja Ella kaatui joten se jäi muista eikä oikein kunnon ajuekuviota tullut paitsi radan loppupuolella. Lähetys onnistui hyvin, ja nyt vasta huomaan kuinka hankala ja nopeasti kiihtyvä koira Dina oikeastaan olikaan. Pennutkin pääsi kokeilemaan pikkupätkät, vielä oli vähän jännää mutta eipä me toisaalta ole mitään viehejuttuja tehtykään. Pennuillakin on oikeus lapsuuteen, ensi keväänä kerkeää ihan varsin hyvin.


Käväistiin loppuvuodesta myös Kuopiossa, tytöt pääsi osallistumaan silmäsairauksiin erikoistuvan eläinlääkärin tutkimukseen. Kaikille tehtiin varsin kattava silmätarkastus: peilattiin, mitattiin silmänpaineet ja kuvattiin silmänpohjat. Dinan suhteen uutiset olivat mahtavia, vammasilmän paineet eivät ole kohonneet (microftalmiaan kun voi liitännäissairautena kuulua myös glaukooma) ja toinen silmä on täysin terve! Laralla hiukan ikään liittyvää hippua, jolla ei sinällään ole merkitystä. Ella, Emppu, Lola ja Rita saivat terveen paperit, tosin epävirallisesti. Innalla on alkavaa kaihia linssin alareunassa, mutta koska tuosta peilauksesta ei saatu virallisia diagnooseja eli täytyy viedä Inna viralliseen peilaukseen. Sukutaustan puolesta ei yllätä.

Whippet-Harrastajien vuoden juoksija -listat julkaistiin loppuvuodesta. Ella oli omassa sarjassaan ratatilaston kympin joukossa, Lara vuoden vetskumaastojuoksija ja Inna saman tilaston kolmonen! Hienot tytöt!! Suomicup-listalla Lara ja Inna ylsivät mittanarttujen listalla sijoille 10 ja 11 - ovat muuten top 15 joukossa vanhimmat. Innalla on ollut koko kisauransa ajan osallistumisoikeus SuomiCuppiin, toivotaan että kutsu tulee myös tänä keväänä vaikka varasijalle jäikin. Ja Lara, tämä lady todellakin vaan parantaa suorituksiaan vuosi vuodelta! Jasper oli mittauroksissa myös varasijalla SuomiCuppiin.

Käväistiinhän me tosiaan näyttelyssäkin. Nyt oli aika lunastaa lupauksensa siitä Messarista, ja niinpä sitten vietettiin viikonloppu Helsingissä. Jade (D. Evelyn) esiintyi lauantaina pentunäyttelyssä oikein reippaasti ja iloisesti saaden tosi kivan arvostelun. Ei kuitenkaan sijoittunut, mutta olen tosi onnellinen siitä että se suhtautuu näemmä uusiin tilanteisiin, ääniin ja ihmisiin samalla itsevarmuudella kuin siskonsa. Samaa ei voinut sanoa ihan kikista pennuista... Lara ja Inna esiintyivät sunnuntaina KV Voittaja -näyttelyssä ollen KÄY EH1 ja KÄY EH 2 intialaisella C.V. Sudarsanilla. Arvosteluista ei oikein saanut selvää, paitsi Innalla hyvät kulmaukset. Sillä vähän lähti kilpailuluokassa juostessa lepattamaan mutta en hennonut kieltää kun sillä oli kerrankin oli niin kivaa kehässä. Kiitoksen Anniinalle Lalun esittämisestä ja seurasta viikonloppuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti