tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kaikenlaisia puuhasteluja

Kesä ja kausi on jo pitkällä, itse asiassa yli puolen välin. On ollut kaikenlaista tapahtumaa, aloitetaan aikajärjestyksessä.

25.5. juostiin Hyvinkäällä DVM ja VMM, Inna ja Lara osallistuivat. Sateisissa ja koleahkoissa olosuhteissa Inna tyylitteli kolmanneksi pisteillä 455 ollen nartuista ylivoimaisesti paras. Lara sijoittui viidenneksi pisteillä 431. Urokset ja nartut juoksivat yhdistetyssä luokassa.




Kuvat Mikko Säe

Kesäkuun alussa juostiin KV-maastot Keuruulla, mutta jäätiin pois koska lämpötila pomppasi +30 asteen pintaan. Turha kiusata inttivalioveteraania pelkän piirinmestaruuden takia. 16.6. käväisimme Kankaanpäässä kokeilemassa uutta ajuekokoonpanoa melko yllättävinkin tuloksin: Dreamteam 2.0 sijoittui toiseksi pisteillä 439! Tälle kaudelle saataisi mahtumaan vielä pari ajuekoetta kalenteriin.

Kuva: Erja Vehkasalo

Juhannukseksi ajeltiin Ouluun, Ella ja Lara juoksivat perjantain ja lauantain kisoissa sijoituslähdöissä kauden ekat startit, kummallekin ihan ok ajat. Myös Roosan porukka oli Oulussa juhannuksenvietossa, Roosalle molempina päivinä SERTK-ajat. Kisojen jälkeen harkkailtiin Volbeat-tyttöjä, Leia juoksi lauantaina kamalassa kaatosateessa soolon hyväksytysti. Seuraavan viikon sunnuntaina käytiin Kartanolla KV-ratakisoissa, Ella juoksi sijoituslähdöissä kaksi matkaa. Ekan startin maalijarrutuksissa ilmeisesti kävi jotain, koska se keskeytti toisessa startissa. Selvää ontumista en kuitenkaan nähnyt joten lopputuloksiin jäi KESK. Ella ja Lara aloittivat seuraavalla viikolla juoksut, joten heinäkuu on pidelty kisataukoa. Roosa kävi Kartanolla 6.7. juoksemassa kaksi matkaa SERTK-tuloksin, ja näin ollen siitä tuli toinen Dinacon kaksoisvalio! Onnea Sirpa ja Jukka!

Volbeat-lapset ovat harkkailleet ahkerasti, ja Leian lisäksi Rita, Lola ja Meera ovat suorittaneet soolokokeen hyväksytysti. Lolalla ja Meeralla on ollut jo ensimmäinen kiima, Rita aloitti myös reilu viikko sitten. Katsotaan miten se palautuu, päästäänkö syksyllä kisaamaan. Lapsista ensimmäinen ehti jo käväistä näyttelyissäkin, kun Montyn kanssa lähdettiin pikku lomareissulle Tarttoon.


27.7. Tartto kr JUN ERI1 junSERT junVSP VSP
28.7. Tartto kr JUN ERI4

Kuva: Päivi Olkkonen

Monty esiintyi kerrassaan upeasti, ottaen huomioon että jätkä oli ekaa kertaa reissussa ja kehässä. Se on siskojensa tapaan varsin tasapainoinen ja hyväpäinen koira, jännä nähdä mitä tästä kaverista vielä kasvaakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti