keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Stressaantunut koira, mikä se on?

Viime postauksessa kirjoitin Dinan yskäepäilystä. Noh, käytiin klinikalla näytillä ja tulokset olivat sen pelätyimmän kannalta varsin mukavia. Dinan sydänäänet olivat täysin normaalit ja vahvat, lääkäri ei kuullut edes sivuääntä, ja myös hengitysäänet olivat täysin puhtaat. Sen sijaan lääkäri esitti varsin varteenotettavan ja hyvinkin loogisen syyn Dinan oireiluun: sillä on stressistä johtuvaa närästystä.

Hymähdin ajatukselle, mutta vakavoiduin saman tien. Lääkäri kertoi minulle, että vatsahappojen liikaeritys on etenkin aktiivisesti harrastavilla koirilla hyvin yleistä. Oireena röyhtäily, tyhjän mahan oksentaminen, satunnainen kakominen ja yskiminen sekä etupään venyttely. Stressiä sen sijaan aiheuttaa (niin koirilla kuin ihmisilläkin) elämäntilanteiden muuttuminen, harrastukset sekä epäsäännöllinen elämänrytmi ja kiire. Epäilemättä myös omistajan stressi vaikuttaa koiraan. Meiltähän löytyy tällä hetkellä kaikkea: taloon tuli pentu, jota Dina ei alkuun oikein tahtonut sulattaa. Pennun kanssa on kiva peuhata, mutta se ei anna nukkua ja se on koko ajan joka paikassa. Aloitimme agilityn, ja vaikka se on kivaa, se väsyttää. Liikunnan määrää on lisätty tulevaa kisakautta silmällä pitäen, ja muutenkin tämä elämä on välistä aika hektistä. Ja minähän kärsin kroonisesta stressistä. Ei siis ihmekään, että koira, joka näkee suoraan sieluuni ja vahtii jokaista askeltani, reagoi.

Dina sai närästykseen vatsahappojen eritystä vähentävän lääkityksen sekä mahansuojalääkityksen. Minä puolestani sain melko kipakan opetuksen alkaa ottaa hiukan rennommin, sillä pahimmassa tapauksessa muutkin alkavat oireilla. Pitäisi kyllä oikeasti ottaa enemmän mallia koirista: nukkua pitkään, syödä hyvin ja leikkiä paljon. Ja tärkeimpänä tottakai, rakastaa lähimmäistään. Saamme siis jatkaa elämää ja harrastuksia ihan normaaliin tapaan - toivottavasti vähän rennommissa merkeissä!

"Anna nyt jo sitä ruokaa...!"

Today, Dina went to the vet for the cough and other symptoms. I was prepared for much worse, but her heart and lungs sounded perfectly fine! Instead, the doctor diagnosed her a heartburn caused by a stress. Symptoms of the heartburn are indefinite occasional cough, vomiting and also stretching of the front legs and chest. At first I was a bit amused, but then, we really have had a lot of things going on: Inna came home (and she won't let the adults sleep as much as they have used to), we are training for next season and also started agility course. I have also been very stressed lately, so actually I'm not surprised at all for this diagnose. Dina is my true soulmate, so why doesn't she have stress if I have? Well, Dina got a medication for her heartburn, and I have to learn how to deal with my stress. Maybe I should just take it easy, sleep and play a lot and just enjoy - as the dogs do. So, we have a permission to continue our hobbies as usual, and I hope it'll happen more casually in the future!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti