torstai 9. toukokuuta 2013

Kisakauden avaus

Lauantaina 4.5. juostiin Laihialla SuomiCup -maastot, joihin Dina sai kutsun voitettuaan viime vuonna CVM-12 -tittelin. Olin ihan unohtanut sen vatsassa kiertävän jännityksen, mutta ihan kivastihan se sitten lopulta meni: Dina lähti finaaliin sijalta 3 (tai oikeastaan 2, koska toisena ollut koira luopui finaalipaikasta). Finaaliparina oli entinen seuratoveri, ja Dina juoksi kaikista nartuista parhaat finaalipisteet, mutta kiri jäi lyhyeksi ja Lola vei voiton tällä kertaa 6 pisteen erolla. Onnea Tiina & Lola! Loppuihin olikin sitten parinkymmenen pisteen kaula, eli ihan hyvin likat veti...

Suurin osa Dinan saamista tuomaripisteistä oli yli 80p, erityisen tyytyväinen olen siihen että molemmat juoksut olivat loppusuoralle saakka helponnäköisiä, eli kestävyystreeni on ainakin mennyt juuri niinkuin pitääkin!

Muu lauma oli mukana kannustamassa, Lara kävi radan reunalla muistelemassa muovipussin jahtaamista ja Inna tutustui kilpailuvilinään. Likka oli kyllä kuin olisi aina ollut touhuissa mukana! Taitavat tytöt!

On Saturday, May 4th, Dina participated in SuomiCup -coursing competition in Laihia. After the finals, she was placed 2nd with two very nice runs. Both the winner and Dina had very nice points (D only 6 pts behind), and the gap between Dina and the 3rd was 20 pts. Very nice job! The rest of the pack was along also: Lara followed up a couple of starts from the edge of the track, and Inna explored the hustle like she has always been there! My girls are so clever!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti