tiistai 8. lokakuuta 2013

Team Race ja pieni katsahdus menneeseen kauteen radalla

Kauden viimeiset ratakisat juostiin Helsingissä 5.10. Lara juoksi 350m sekä 480m sijoituslähdöissä, Dina puolestaan osallistui Team Raceen edustuskerhomme MOSHin kakkosjoukkueessa. Team Racessa kilpailevat toisiaan vastaan kerhojen 4 nopeinta koiraa, jotka kutsutaan kisaan kauden tulosten perusteella. Kilpailussa juostaan 350m sekä finaalina 280m.

Lara ei ole aiemmin juossut 350m matkalla, joten tämä oli sille ensimmäinen noteeraus. Samaan lähtöön sattui melkoisen kovia koiria, ja odotetusti Laran sijoitus oli 4/5. Velipoika Timppa (B. Lord of the Rings) voitti lähdön ajalla 23,20s, Laran aika 24,35s. Pitkällä matkalla samoin oli kylmää kyytiä, Lara jäi voittajasta melkein 4 sekuntia...

Lara punaisella, kuva Liisa Toivanen

Dina sitten. Viime kertaisesta jäi melkoiset suorituspaineet itselle, joten ulkoistin ensimmäisen 350m lähetyksen kasvattaja-Jannelle. Dinan sijoitus oli 5/5, aika 24,48s eli taas vaivaisen parin kymmenyksen päähän kv-ajasta. Seuraava lähtö menikin jo ihan hyvin, sain Dinan itse koppiin ja 280m enkatkin parani, vaikka silläkään matkalla ei kv-aikaa tullut (Dinan aika 19,66s). MOSHin kakkosjoukkue oli lopputuloksissa sijalla 11/11, ykkösjoukkue sijoittui sijalle 9. Hyvä me!! Ykkösjoukkueessa juoksi Dinan sisko Mimmi (T. Disco), joka juoksi hienosti käyttövalioajat molemmilta matkoilta.

 Dina keltaisella, kuva Liisa Toivanen

Juuri päättynyt ratakausi toi Dinalle viimeinkin ne ensimmäiset kaivatut SERTit. Totta puhuen, en ole missään vaiheessa tosissani ajatellut Dinaa ratakoirana, vaikka sen molemmat vanhemmat ovatkin juosseet radalla useita kv-aikoja. Dinan silmävamma hiukan antaa tasoitusta muille, koska sen juoksulinja ei ole ihan niin hyvä kuin voisi olla, vaikka vauhtia tuntuukin löytyvän. Tästä on hyvä jatkaa ensi keväänä. Laran ensikilvassa juoksema SERT-aika oli iloinen yllätys, näillä treenimäärillä ei mitään huimia odotuksia ollut. Larankin juoksulinjat ovat vielä aika laakeat, mutta katsotaan josko ensi kaudella likalla olisi vähän enemmän itseluottamusta sen suhteen.

Last weekend we had the last track race competition for this season. Lara ran two races, 350m (placed 4 out of 5, time 24,35sec) and 480m (placed 4 out of 4, time 33,83sec). Dina participated in the Team Race, which is a special competition between the four fastest dog of each Finnish sighthound clubs, and they run as a team. Our club had two teams, which were placed 11 out of 11 (Dina's team) and 9 out of 11 (Dina's sister ran in the other team).

This track racing season has been surprisingly good. Both girls have made new personal bests for every distance, and they both also have CACs from track racing. There's still a lot to do, they don't yet have the best possible lines and technique. But still, I'm very happy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti