sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ei mennyt niinkuin suomenruotsalaisessa tv-sarjassa...

Nimittäin tämänpäiväiset ratakisat Tampereella Kaupissa. Olin ilmoittanut molemmat tytöt juoksemaan 280m sijoituslähtöön, ja pitkästä aikaa oli kiva fiilis lähteä kisoihin kun Laran jalkakin oli kunnossa.

Lara juoksi ensimmäistä kertaa lyhyen matkan, sijoituksilla ei juhlittu ja Lara oli kuuden koiran lähdössä 5. Aika oli kuitenkin aloittelijalle varsin kiva, 19,79. Rata ei onneksi sateesta huolimatta ollut kauhean lällyinen. Noh, Dina sitten... Lähdön numero 13 ei alun perinkään luvannut hyvää. Dinahan on aina ollut melkoisen kuuma tapaus, lähdön odottelu sen kanssa on yleensä todella tuskaisaa koska se huutaa, riehuu, hyppii ja sinkoilee, käyttäytyminen yleensä pahenee kauden loppua kohden ja muutamassa viime kisassa on ollut itsellä kädet ja kyljet täynnä verinaarmuja. Lähtöpaikalle se on vietävä aina kantaen. Tämänpäiväisessä lähdössä oli viisi koiraa, ja koppien takana huuto ja hässäkkä oli melkoinen. Lähettäjän ohjeiden noudattamisessa oli jonkin verran haasteita, ja siitä oli seurauksena se, että Dina pääsi kopista takakautta karkuun ennen kuin sain luukun kiinni ja se suljettiin sen vuoksi kilpailusta. Ihan oikea tuomio sinällään. Harmitus oli melkoinen vielä kotiin päästessä, eikä sitä oikeastaan helpottanut edes se, että Dina sai kisan jälkeen juosta yksin harjoituslähdön ilman koppaa ja pöllyttää viehettä oikein urakalla. Parin viime kisan hienojen tuloksien riviin tuli rumat kirjaimet "SULJ.". Tosin, ei se nyt sentään ollut DISK, mikä olisi v-harmittanut vieläkin enemmän. Itsellä sen paremmin kuin koirillakaan ei vielä todellakaan ole paljoa kokemusta ratapuolella, mutta tämänpäiväinen sähläys kyllä veti itseluottamuksen täysin nolliin. Itseäänhän tässä pelkästään voi syyttää, ja onhan se nyt todella noloakin. Noh, yksi ratakisa on vielä jäljellä missä toivottavasti pääsee harjoittelemaan kopitusta vähän paremmalla menestyksellä.

Today Lara ran her first official short distance (280m) race in Tampere, Kauppi. Her leg was fine after the injury, and she was placed 5th (out of 6 whippets), time 19,79 which was not so bad for a rookie. Dina didn't do so well, she was raving around like mad and I had some serious difficulties handling her. There was quite much action at the starting boxes, and before I managed to close the back hatch, Dina slipped out of the box and therefore was closed out of the start. I was so pissed of (and were still when we got back home), even though she ran a solo run after the race and it went good. I don't have so much experience of track racing, but this didn't do any good for my self-confidence. Plus, it's SO embarrassing. Dina has always been "a bit" difficult to handle, I have to carry her on my lap to the start so she doesn't harm herself. Instead, she usually harms me. Well, we still have one track racing competition left to practise. Hope it goes better.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti