sunnuntai 23. lokakuuta 2016

"Anna sille aikaa."

Vaikka whippet on - tai ainakin sen tulisi olla - hyvin vietikäs ja viehevarma koira, aina ei kaikki kuitenkaan mene välttämättä ihan tuubiin. Seitsemästä omistamastani whippetistä kahden kanssa on tehty töitä viehehommien eteen ihan reilustikin. Syyt heikon tai jopa olemattoman vietin takana voivat olla moninaiset. Aikanaan Vauhtin juoksemattomuuden syyksi paljastui pitkällisen ja sinnikkään treenaamisen jälkeen lopulta kipua tuottanut luustoepämuodostuma, ja sen osalta juoksuharrastushaaveet haudattiin siihen. Empun kanssa olemme taistelleet toisenlaisia peikkoja vastaan, niistä kerroin kesällä postauksessa Juhannuskisat. Olen jutellut asiasta lukemattomien ihmisten kanssa, neuvoja on tullut laidasta laitaan. "Niin siinä helposti käy kun jättää pennun kotiin, siitä tulee tissiposki." Ei käynyt mielen reunallakaan laittaa lapsukaista minnekään kasvamaan vaikka sitä kovasti suositeltiin. Minä annoin Empulle rakkautta. Ja aikaa.

 

Enya. Minun pieni murunen, kohtalokoira, luomulapsi. Koko kesän Emppu on kulkenut kisoissa mukana (poislukien toukokuun Viron reissu, jonka jälkeen totesin että se ei ollut hyvä idea...). Se on saanut katsella toisten juoksuja, ja koneen käydessä on revitelty karvalelulla. Latvian kisoissa Emppu riehkasi vieheelle ensimmäisen kerran ikinä! Team Racessa se juoksi pikkupätkän, pikkuisen epävarmasti, mutta juoksi kutenkin. En ole tehnyt Empun suhteen mitään sen suurempia suunnitelmia, se on erityinen koira huolimatta siitä juokseeko se ikinä vai ei.

Eilen harrastettiin vielä viimeisen kerran tälle kesälle, käytiin kerhomme kaudenpäättäjäis-kerhomestaruusmaastoissa juoksemassa. Laitoin pikkutytöt juoksemaan, ensin Empulle oli tarkoitus vetää vain pikkupätkä mutta hetken mielijohteesta käskin kuitenkin vetää koko radan, noin 500m. Olin aamulla ottanut pakastimesta mukaan jäniksennahan, se oli kiinnitetty valkoiseen teddykarvareuhkaan, joka tuntui suussa kivemmalta. Juoskoot mitä juoksee, viehe ainakin olisi mahdollisimman houkutteleva. No sehän juoksi. Koko radan. Ensimmäisen kerran elämässään Enya juoksi koko radan, pikkuisen käännöksissä näkyi tottumattomuus, mutta ei tippaakaan epäröintiä! Niin upeaa!! Vieheelle tullessa se ei jäänyt revittelemään, mutta ei se myöskään läähättänyt. Sehän on kuin äitinsä, mietin. Ei Larakaan suuremmin riehkannut nuorempana vieheen perään, se keskittyi hiljaa ja suoritti vahvasti mutta eleettömästi. Niin sitä joka päivä oppii jotain uutta koirastaan, vaikka toinen siskoista kiljuu kuin heikkopäinen, niin onko toisen pakko.


 

Näin ne sisarukset juoksi. Josko ensi keväänä luomulapseni kanssa päästäisi möröistä eroon lopullisesti. Alku ainakin on lupaava!

For the whole summer, Enya has been practising with the lure. In the post Juhannuskisat I told what happened last Autumn, and why Enya has not been running. Many people has been given me all kinds of advices, but I decided to give her love. And time. Emppu has been travelling with us for the whole summer, she has been watching other dogs running and she has been playing with her own fur toy. In Latvia LC, she barked at the lure for the first time ever. Yesterday, we participated in our clubs inofficial LC competition, and both Teenagers were entered. First I planned only short track for Enya, but I let her run the whole track, about 500m. And she ran. The whole track. For the first time. It was so wonderful to watch!! My little cuddlehound. All the work has been definitelly worth it, I hope next Spring we'll beat the rest of the ghosts for good. Seems very promising!

torstai 20. lokakuuta 2016

Se oli siinä!

Kausi 2016 on sitten siinä. Hieno kausi on ollutkin!

Syyskuun puolivälissä tytöt kävi juoksemassa toisen ajuekokeensa Kouvolassa, sunnuntaina Ella juoksi samassa paikassa kansallisissa maastoissa. Aluksi minun ei pitänyt itse edes olla paikalla lauantaina, mutta useampaan kertaan muuttuneet suunnitelmat sen kuitenkin tekivät mahdolliseksi. Pohja oli kova ja radat pitkät (n. 950m ja 850m), etukäteen olin varautunut vetämään ajueeni pois finaalista, mutta tytöt vetivät aivan super hienosti! Toinen kisa ja toinen SERT-A - ja toinen ylituomarin palkinto, koska ensimmäistä kertaa ajuekokeen historiassa ohjaaja lähetti kaikki koirat itse! Kyllä siinä pikkuisen oli jännitystä ilmassa, mutta ihan kohtuullisestihan tuo meni. Sunnuntaina radat olivat huomattavasti lyhyemmät, ja Ella sijoittui YK luokassa toiseksi. Ajuekokeen tulokset täällä ja sunnuntain maastokokeen tulokset täällä. Kiitokset Annelle yöpaikasta ja seurasta!

In the mid-September, we travelled to Kouvola for pack coursing competition and NAT LC competition for the weekend. Dina, Lara and Inna did great on saturday and placed 3rd with CAC. On sunday Ella placed 2nd with CAC - greta weekend! Results from pack coursing here, from sunday NAT LC here.

Alkuerä, kuvasi Arto Ojanperä 





 
Kuvat Kikko Kåhre

Ajue SMissä ei sitten mennytkään enää ihan niin putkeen. Mäkinen maasto vaikeutti etenkin pienillä roduilla näkyvyyttä toisiinsa, ja omista varsinkin Innaa inhotti pitkä sänki. Parit kuperkeikatkin tuli, ja siitä lähtee ajueen arvosteluohjeiden mukaisesti automaattisesti pisteitä. Kausi on ollut pitkä ja koko porukalla alkoi jo tassu painaa, jumbosijasta huolimatta tapahtuma oli hieno eikä palkintojenjaossa onnen ja liikutuksen kyyneliltä välttynyt kukaan. Kisassa valioitui Suomen ensimmäinen FI KVA-A, saluki Noa, paljon onnea vielä perhe Ojanperälle! Historian ensimmäisen SAM-tulokset täällä.

We participated in pack coursing Finnish Championships, but this time results were not so good. The field was quite hard, lots of ups and downs, and for a small dog it was hard to see each others. Still, it was great to be there - this was the first title race for pack coursing. Results here.

Lokakuun toisena viikonloppuna matkattiin Helsinkiin Tuomarinkartanolle Team Raceen kauden viimeisiin ratakisoihin. Ilmoitin hetken mielijohteesta Ellan etanalähtöön, sen päälle tekisi hyvää jos se saisi vetää yhden lähdön keulilta. Kasvattini Eddy (D. Enter Sandman) oli meillä hoidossa ja minun oli määrä palauttaa se Team Racen jälkeen, samalla senkin kilpailutus siinä menisi eli ilmoitin myös sen. Lähtöjä olikin sitten päälle 50, meidän lähdöt loppupäässä eli ehdin hyvin seurailla kisoja ja koirat lepäili lämpimässä autossa. Ella voitti oman lähtönsä hienolla ajalla 19,18 ja Eddy hävisi voittajalle vajaan kymmenyksen omassa lähdössään, aika oikein kiva 19,34. Molemmille siis SERTit! Tulokset täällä. Hailuotoon ei meiltä enää lähtenyt ketään, mutta Jasper (D. Master of Puppets) se otti ja juoksi itsensä normiurosten toiseksi ja sai kolmannen SERTinsä! Paljon onnea Niina ja Jari perheineen!

On October 8th we travelled to Helsinki for the last track racing competition, Team Race. I had entered Ella on 280m on "slow start" (dogs who don't have CAC can be entered to start in which no one has CAC. The start is move even). Eddy was at us while his owner was abroad, so I entered him also on 280m. Ella won her start with very smooth time 19,18, Eddy was 2nd in his start with very nice 19,34. Both gained CACs. Results here. The last LC competition took place in Hailuoto, Oulu. Jasper came 2nd with CAC - 3rd in a row! Congratulations Niina, Jari and family!

 Eddy sinisellä

 Ella
Kuvat Marko Pessi

Niin se on tämä kausi lopussa. Kaikella tapaa jännittävä, ainutlaatuinen, onnistunut. Lapset aloitti kisauransa, viidestä radalla juosseesta neljälle SERT-tulos, kolmelle maastoissa startanneelle kaikille SERT. Viisi kävi myös näyttelyissä, tuloksena 1x ERI, 3x EH ja 1x H. Myös omalla tiimillä rokkasi hyvin; Innalle EE ja LV KVA-M arvot sekä INT KVA, Laralle hienot enkat radalla Juhannuksena ja maastosta varaCACIL, Ellalle SERT maastosta ja radalta ja lisäksi upea voitto ja SERT Latviasta. Lisäksi tytöt onnistuivat ajueessa täysin yli odotusten, sieltä tuloksena kaksi SERTiä ja kaksi ylituomarin palkintoa. Kyllä kelpaa tällaisen porukan kanssa maata sohvalla seuraavat pari kuukautta!

So, that was that. Very exciting, unique, successfull season. Kids started their career, 4 out of 5 gained CAC at the track, all 3 got CAC at coursing, 5 were entered in dog show with results 1x EXC, 3x VG and 1x G. Couldn't be more happier. My own team also did well; EE, LV and INT LC CH for Inna, new PB times and LC resCACIL for Lara, CAC's from track and LC for Ella, also winning in Latvia with CAC. Dina, Lara and Inna also got 2 pack coursing CAC's. Now we're going to lie on the couch for a couple of months!