Loppuvuoden puuhia

Olen joka vuosi pitänyt koirille kisakauden jälkeen lepojakson, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä mitään kunnon lepojaksoa ei todellakaan ole ollut. Oma piha on sinällään todella jees, mutta mitenkä pidät koirat rauhassa kun vetävät hännät tötteröllä menemään aina kun pihaan pääsevät. No paskat, menkööt. Kyllä ne liukkaat ja pakkaset vielä tulee.

Every year at this time, my dogs have had a little rest after racing season. Well, this year they didn't have such, because they just go crazy when they get into the yard. Well, go on then. There'll be some slippery ice and -30 degrees.

 

Ella palkittiin Whippet-Harrastajien vuoden maastojuoksijana yk-narttujen sarjassa. Tänä vuonna palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa kilpailuluokittain, mikä on minusta reilua. En osannut odottaa että kolmella Suomen kisalla voitto irtoaisi, mutta tämä oli kiva yllätys. Kiitos W-H!

Ella was awarded with the prize of "Finnish Whippet Club's LC Whippet of the Year" in Sprinter female class. This was the first year they gave prizes according to classes they compete. I think it's fair. I didn't expect this, Ella only ran three LC competitions in Finland. This was nice surprise, thank you W-H!

 

 

Dinan kuntoutuminen etenee mainiosti. Se on ulkoillut jo puolen tunnin pätkiä kerran-pari viikossa. Viime viikonloppuna meillä oli oikein mukavia vieraita, kun Laran kasvattaja Anne oli kylässä. Sunnuntaina käytiin porukalla Mikkelissä uimassa, ja Dina pääsi viimein altaaseen. Muutaman kierroksen jaksoi mummu vaikka intoa kyllä riitti entiseen malliin, mutta sitten alkoi liike mennä vaappuvaksi. Hiljaa hyvä tulee!

 

Dina's rehabilitation is going great. She has been outside with me half an hour once or twice a week. Last weekend we had Lara's breeder Anne visiting us, and on sunday we went to Mikkeli Dog Spa togethet with Anne's girls. Dina swam only a few rounds, she was so excited (because she loves swimming) but we have to go on slowly.

 

Eipä tässä sitten muuta kun joulunpyhien syöminkehin valmistautumista ja Roosan juoksujen odotusta loppuvuodelle. Olin jo päättänyt sterkata Laran, mutta tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja sille olisi suunnitteilla pentue ensi vuoden loppupuolelle. Sen jälkeläisnäyttö on ollut erinomaista, ja se on itsekin osoittanut olevansa vielä aivan super-kunnossa ikäisekseen (no okei, se täyttää helmikuussa vasta kuusi) ja juoksee maastoissa edelleen upeita tuloksia. Ensi vuonna sitten uusintaterveystarkit, ekathan oli puhtaat. 

So, the rest of the year we'll concentrate on eating Christmas delicates and wait for Roosa's heat. I was already decided to sterilize Lara, but then I came into second thoughts, and I have planned on mating her next autumn. Her first litter is very good, and she has done great results in coursing this year, considering her age (well, only six in February). Next year new health checks, first ones were clear.

 

"Ai, eikö se vielä kävele sillä?"

Minulla ei ole aiempaa kokemusta sen paremmin töiden kuin omienkaan koirien kohdalla Dinan ranneleikkauksen laajuisista kuntoutusprojekteista, mutta koulutukseni puolesta noin teoriatasolla tiedän, että siihen menee viikkoja - ellei jopa kuukausia. Yhtä kaikki, olen viime aikoina saanut useampaankin kertaan selitellä miksi Dina ei vielä varaa jalalle kunnolla, vaikka se on ollut ilman kipsiä jo kolme viikkoa.

Kun mikä tahansa eläin - tai ihminen - joutuu leikkaukseen, mistä seuraa minkä tahansa nivelen 8 viikkoa kestävä immobilisaatio, tapahtuu paljon asioita. Kun lääkäri on kuvantamista apuna käyttäen todennut korjatun kohdan "olevan kunnossa", se on itse asiassa kaikkea muuta kuin kunnossa. Se on silloin vasta vähän vähemmän rikki. Ihon alla on sidekudoskalvo, sen alla lihakset jänteineen, lihasten väleissä verisuonet, hermot ja imunestejärjestelmä, nivelen ympärillä nivelsiteet, ja niiden alla luu. Kun tämä koko paketti sidotaan useiksi viikoiksi, kudosten aineenvaihdunta hidastuu, lihakset menettävät massaa kun niitä ei käytetä, ja jänteet ja nivelkapselit jäykistyvät. Kudoksen uusiutumisen perusedellytys on se, että alueen aineenvaihdunta toimii, kudos saa ravinteita ja hapekasta verta, ja syntyneet kuona-aineet kulkeutuvat pois.

Kun Dina kävi viimeisessä kontrolliröntgenissä oltuaan ilman kipsiä puolitoista viikkoa, olin melko äimistynyt kun kuulin eläinlääkärin ihmettelevän kysymyksen: "Ai, eikö se vielä kävele sillä?" En jotenkin hämmästykseltäni saanut sanaa suustani. Sain ylimalkaiset ohjeet venytellä varpaita ja "jumpata". Olen jossain vaiheessa sortunut noihin jumppajuttuihin itsekin, mutta jotenkin sitä on alkanut katsella asioita vähän toisen väriset lasit päässä. Jos ihan tarkkoja ollaan, Dinan jalassa on koko raajan massiivinen toimintahäiriö. Jalan iho on pikku hiljaa palautunut normaaliksi, eli alueen verenkierto on suunnilleen palautunut normaaliksi. Kolmessa viikossa.

Kuten kuvasta näkyy, joka varpaassa on kolme pientä niveltä. Jotta liki yhdeksän viikkoa kipsissä olleet varpaat liikkuisivat edes sen verran, että jalalle on mahdollista edes osittain varata painoa istuma-asennossa, joka nivelessä nivelkapseleiden liikkuvuus on saatava takaisin. Heti kipsin poistamisen jälkeen olen mobilisoinut useamman kerran viikossa sen varpaita, jotka alkuun olivat aivan tikkusuorat, kuivat ja melko varmasti kipeät ja kutiavat. Kärkinivelten liikkuvuus alkaa olla melko hyvä, mutta ylemmät nivelet ennen välikämmenen pitkiä luita ovat edelleen todella tiukat. Ranteen joustamattomuus ja uusi asento aiheuttavat sen, että varatessaan koko painon leikatulle jalalle nivelten täytyy joustaa aivan ääriojennukseen. Tassun alapuolella menevät varpaiden koukistajajänteet ovat niin ikään muumioituneet parissa kuukaudessa. Jänteen toiminta perustuu sen elastisuuteen, ja käyttämättömänä jänteet kiristyvät. Jalan takaosassa oli viikkojen ajan painehaava, ja kuvien perusteella se oli aiheuttanut ranteen luuhun muutoksia. Ei ole varmaa, mutta hyvin todennäköisesti myös jänteissä on tulehduksen aiheuttamaa arpikudosta. Jo pelkästään pehmytkudosvaurion korjaantuminen vie n. 4 viikkoa.

Palataanpa takaisin alkuperäisaiheeseen, eli kuntoutukseen. On varmasti monta tarinaa siitä, että kyllä se koira tuli kuntoon kun vähän venyteltiin (tai vaikkei edes venytelty), ja ei sille siitä jäänyt mitään vaivaa. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Koira on ovela eläin, ja se jättää kertomatta paljon asioita omistajalleen (ja paljon on myös asioita, mitä se yrittää kertoa, mutta kukaan ei ymmärrä), ja se keksii aivan varmasti toisen tavan liikkua mikäli alkuperäinen tapa tuottaa tai on joskus tuottanut kipua tai epämukavuuden tunnetta. Jos en itse hallitsisi vaurioiden korjaamista tällä tasolla, en ikimaailmassa olisi ryhtynyt tällaiseen. En varmaan ikinä edes tule tienaamaan niin hyvin, että minulla olisi varaa käyttää koiraani osteopaatilla kerran viikossa sen koko loppuelämän - koska sitä tämä vaatii. Koko raajan liikkeeseen tulee jäämään huomattava toimintahäiriö, mutta sen vaikutusten minimoimiseksi kaikkien ympärillä olevien lihasten ja nivelten on pystyttävä toimimaan normaalisti ja häiriöttä. Ja ennen kuin edes päästään mahdollisimman normaalin liikkumisen palauttamiseen ja muuhun harjoitteluun, täytyy kaikkien vaurioituneiden kudosten ensin toimia mahdollisimman hyvin.

Joten ei, minun koirani ei vielä kävele jalallaan, koska sen ei todellakaan vielä tarvitse. Se varaa sille osittain, varpaiden nivelet ovat alkaneet liikkua ja koukistajajänteet ovat alkaneet pidentyä. Se kävelee hyvin mielellään kolmella jalalla - ainakin kun on kiire - mutta tarvitaan tuhansia ja tuhansia toistoja, jotta motorinen hermoston osa jälleen muistaa, että sitä jalkaa on ihan ok taas käyttää. Tokihan on tärkeää, että korjattua kohtaa kuormitetaan, koska luukudos kovettuu vain kuormituksesta. Mutta kaikki aikanaan.

This post was about rehabilitation in general from osteopathic view, but I'm too lazy to translate it. So, please use Google Translator.

Sopeutumisia

Edellinen puolitoista kuukautta on ollut melkoista sopeutumista. Dinan jalkaleikkauksen lisäksi arkeemme muutoksia on tuonut uusi koti. Toteutin viimein lähes kymmenvuotisen haaveen, ja asumme nykyisin "maalla" omakotitalossa. "Maalla" tässä yhteydessä tarkoittaa taajamassa 30km Jyväskylästä koilliseen - aitojen sisäpuolella on nelisen tuhatta neliötä puuhamaata niin minulle kuin koirillekin, ja rintamamiestalon 120 asuinneliötä tuntuvat riittävän meille varsin hyvin. Olemme viihtyneet erinomaisesti, ja jos kaikki menee hyvin, niin muutan takaisin kaupunkiin vasta kun täytän70. Tai 90.

The last month and a half has been quite an adaptation. Shortly after Dina's leg operation, I made my old dream come true and we moved to a nice small house outside of the town. We have somewhat 4000 square metres in the yard, and 120m2 inside. I don't want to move to town as long as I turn 70. Or 90.

Dina on paranemaan päin. Tällä viikolla tuli 8 viikkoa leikkauksesta, sunnuntaina otin kipsin pois. Se hankasi ja hautoi painehaavoja, lisäksi varpaat ovat todella jäykät ja suorat eikä Dina halua varata jalalle. Pikku hiljaa sen pitäisi, jotta luutunut kudos alkaa lujittua. Olemme jumpanneet pikku hetkiä joka päivä, olen lisäksi venytellyt varpaita lämpimässä vedessä jotta jänteet venyisivät. Useamman kerran viikossa hoidan Dinaa osteopaattisesti. Ensi viikolla menemme vielä kuviin varmistamaan että jalka tosiaan on luutunut. Kauhean touhukas se on, ja minäkin olen toipumaan päin.

Muut tytöt ovat jääneet aika lailla heitteille, mutta ne ovat pitäneet koko rahalla hauskaa pihassa. Inna sai jo kunnon syvät vekit varpaisiinsa, onneksi murtumia ei löytynyt vaikka huuto olikin karmiva. Vaikka on kalenterin mukaan lepokausi, likoille on kasvanut niin hurjat lihakset pyllyyn että näyttelyyn niitä on turha ilmoittaa. Harmi kun tuomarit eivät osaa arvostaa juoksijakoiraa.

Dina has recovered quite well. It's almost 8 weeks in the cast, and on sunday I finally took it off. Mainly because she has a couple of wounds in the paw (due to pressure), and secondarily because her toes are so stiff and she is not willing to walk with them. We do exercises almost every evening, and she gets osteopathic treatment several times per week. I'm also getting better, day by day. Other girls have been almost abandoned, but they have had fun in the yard. Inna already hurt her toe, but luckily it was just small cut, despite of terrible screaming. All of them have huge muscles in their butt, so no dog shows in few months.

On taas se aika vuodesta, kun kaikenlaiset rankinglistat ilmestyvät. Whippet-harrastajien Vuoden juoksija -listat on julkaistu, ja Inna on kolmella Suomen kisallaan norminarttujen kakkonen, Ella puolestaan samalla kolmella Suomen kisalla peräti yk-listan VSP! Yk-narttujen esitykset eivät tällä kaudella kyllä sykähdyttäneet millään tavalla, että sikäli sijoitus nyt ei ollut suuri yllätys. SuomiCup-listoja joudutaan ehkä odottamaan vielä tovi, mutta kun molemmat tulevat saamaan kutsun joka tapauksessa niin ei jännitä muu kuin keitä meillä on keväällä vastassa.

It's time for ranking lists, and the first one has been published. On Finnish Whippet Club's LC ranking lists, Inna is #2 in standard whippet females, and Ella is #1 in sprinter class females! Both have only 3 races in Finland - I'm so proud of them!

Musta sunnuntai

Melkein neljä viikkoa meni, että jaksoin suoda ajatuksen blogipostaukselle. Nyt jo onneksi pahin mielipaha on haihtunut - tai ehkä siihen on turtunut.

Ei pitänyt enää lähteä ulkomaille kisoihin, niin minä sanoin. No lähdettiin kuitenkin syyskuun puolivälissä Viroon kv-kisoihin, koko oma porukka sekä Eddy oli ilmoitettu. Tapani mukaan tavoitteet olivat korkealla, Laralle CACIL ja Dinalle ja Eddylle SERTit - ne olivat ainoat jotka voivat ottaa ne vastaan. Sain Laran kasvattajan Annen mukaan apukäsiksi, ja hauskaahan meillä oli.

Kisapaikka oli onneksi ihan lähellä Tallinnaa. Olin varannut yöpaikan läheiseltä leirintäalueelta, ja saatiin nukkumapaikaksi pieni söpö mökki. Aamulla oli sumuisaa, mutta siinä kivasti heräsi kun juoksutti kuusi koiraa neljässä peräkkäisessä lähdössä. Inna kaatui aika pahasti, ja vedin sen pois vaikka se olikin kärjessä. Lara toisena, Dina yllättäen tosi kivalla juoksulla kolmantena. Eddy neljäntenä, Emppu sai ensimmäisen merkinnän maastokirjaansa ja se oli nolla. Ella juoksi vähän tahmean näköisesti ollen kolmen koiran luokassa viimeisenä.

Dina ja Lara juoksivat parina finaalissa. Kyynelsilmin ihailin veteraanini viimeistä maastostarttia, kunnes viimeisessä mutkassa se näytti kompuroivan, laukan rytmi meni sekaisin ja se näytti keventävän toista etujalkaansa. Kuitenkin sisulla maaliin ja vieheelle. Tuskin kävi pahasti, ajattelin. Kunnes hain koiran vieheeltä ja laskin sen maahan. Oikea etujalka oli vääntynyt ulospäin ilkeän näköisesti. Koira kainaloon ja juoksujalkaa autolle. Luut tuntuivat olevan ehjät, mutta ranne luksoitui. Kipulääkettä, lasta, jaloissa pyörivä täysin hyödytön kisaeläinlääkäri.

Palkintojenjaossa minulla ei ollut mukanani yhtään koiraa. Lara voitti, Dina oli toinen, Eddy kolmas. On vain kuva, jossa seison yksin itkemässä palkintopallilla. Muistan käyttäytyneeni koko ajan korostetun rauhallisesti, mutta takaraivossa takoi ikävä tunne. Koko kotimatka oli aikamoista sumua.

Pysähdyttiin illalla Hattulassa kuvissa. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin että nyt ei perhoslaastarilla selvittäisi. Oikea ranne täysin luksoitunut, kaikki nivelsiteet revenneet (yllättävää kyllä, kaikki luut ehjät). Jalka pakettiin, Metacamit mukaan. Seuraavat päivät itkin ja pelkäsin, surin ja jossittelin. Syytin itseäni asiasta, mikä olisi voinut tapahtua missä vaan. Minun rakkain aarteeni, sielunkumppanini. En kerta kaikkiaan voinut kestää ajatusta, että joutuisin vielä luopumaan siitä. Ei vielä, tarvitsen sitä vielä. En ollut voinut kuvitellakaan, että koiran vakava loukkaantuminen ottaisi näin koville henkisesti.

 

Dina leikattiin Tammistossa Evidensiassa 28.9. Ortopedi Esa Eskelinen luudutti ranteen olkanivelestä otetulla luusiirteellä, lisäksi ranteeseen laitettiin titaanilevy. Pieni iloinen koirani ei tule enää koskaan viilettämään vieheen perässä tuulen lailla silmät innosta palaen, mutta toivon rakkaimmalleni silti vielä hyviä eläkevuosia omalla pihalla humputellen. Vielä kerran sain kääntää tiimalasin, toivon että sen hiekka valuu hitaasti, ja aion nauttia jokaisesta hetkestä niin että muistan ne lopun elämäni. Tulen tekemään kaikkeni niin ammatin puolesta kuin muutenkin, jotta kinttu vielä pelaisi suunnilleen kunnolla. Reissulla saavutimme kaikki tavoitteet, uusi kansainvälinen käyttövalio, uusi Viron valio ja kasvatilleni ensimmäinen ulkomaan SERT. Ehkä vielä jonain päivänä jaksan iloita saavutuksista, mutta juuri nyt niillä ei ole mitään merkitystä.

At the end of September, we travelled to Estonia for INT LC competition. I had entered all of my girls, also Eddy was with us. Lara gained INT LC CH title, Dina was 2nd with CAC and res CACIL, Eddy 3rd with CAC. Inna was hurt in the preliminaries, she fell quite badly so she didn't run in the finals. Ella was 3rd in her class. Dina hurt her leg very badly in the finals, all the ligaments in her right wrist in front leg were torn apart (amazingly, all the bones were ok). She was operated in Evidensia Tammisto, by Esa Eskelinen on 28th Sept. The leg was fixed by osteotomy and titan plate, it should be "a good pension dog leg" in the future. In any case, she won't be able to run in full speed anymore. I'm devastated, she is my brightest diamond and most valuable jewel. I'll do the best I can to rehabilitate the leg, so she could live as normal life as possible. Right now I can't enjoy all the achievements, but maybe some day...

"Kaikki on mahdollista kun on suora lähetys"

Viime viikonloppuna juostiin SM-maastot Hämeenkyrössä. Meillä on näköjään ollut tapana osallistua kyseisiin karkeloihin joka toinen vuosi, ja kun viime vuonna samaan aikaan oltiin Latviassa, nyt oli arvokisavuosi. Kotoa lähtiessä kyllä jo tiesin että 2kk kisatauko, tyttöjen kiimat ja oma sairastelu reissun jälkeen eivät todellakaan olleet edesauttaneet koirien terävimmän kunnon ylläpidossa. No, lähdettiin silti (toden sanoakseni, mitä on viime aikoina harrastuspiirejä seuraillut, tuntuu että koiria kilpailutetaan aivan hullunkiilto silmissä ja älyttömällä kiireellä nartut suoraan pentulaatikosta viivalle. Siihen verrattuna omat koirat on varmasti paskimmilaankin oikeasti kropaltaan kunnossa...). Radat oli melko pitkät ja fyysisesti todella vaativat, joten mitään kummempia odotuksia ei ollut...

Last weekend, after 2 months break from coursing, we travelled to Hämeenkyrö for Finnish LC Championships. The tracks were quite long and heavy, so I didn't have high hopes - girls were in heat in summer, and I was also a bit ill...

Ellalle alkuerästä varmaan uransa huonoimmat pisteet, mutta niillä kuitenkin yk-narttujen ykköseksi.

After qualifications, Ella was 1st in Sprinter female class.

Lara punnersi hirmuisen ajohaukun saattelemana alkuerissä sijalle 9. Oli se turhan tukevassa kunnossa...

Lara struggled on 9th place. She is still a bit fat...

Inna lämmitteli seitsemänneksi. Suoritukseen nähden pisteet oli aika tiukassa. Roosa oli alkuerien jälkeen myös jossain puolivälin tienoilla, samoin Eddy uroksissa. Esme ja Jasperkin oli ilmoitettu, mutta Esmellä alkoi juoksu ja Jasper jäi pois muusta syystä.

Inna warmed up on 7th place. She did a nice run, but the points were not as good as it looked like. Roosa was in the halfway of the Standard female result list, also Eddy around halfway in males. Esme and Jasper were supposed to come also, but Esme started her heat, and Jasper didn't come for other reson.

Kuten tiedämme, kaikki on mahdollista.

As we all know, everything is possible.

 Kaikki kuvat ottanut Sirpa Lihavainen

Ellan finaalia katsellessa olin varma, että se tuttu hopea sieltä taas napsahtaa, mutta vielä mitä! Lapsen ensimmäinen voittomantteli, ja ainoa SERT-tulos luokassaan. Hieno parannus finaaliin, mutta eihän tuo kunto tosiaan paras mahdollinen ollut (kellään, näemmä). Seuraava yllätys koettiin urosten palkintojenjaossa, kun Eddy sijoittui neljänneksi. Melkoinen nousu 9. sijalta, finaalipisteet olivat kirkkaasti luokan parhaat. Voi poju, turhan paljon antoi tasoitusta alkuerässä... Itsehän olen Innan kanssa tottunut siihen, että se vetää finaaleissa aivan törkyhyvin - niinkuin nytkin, ja lopputuloksissa se ylsi kolmanneksi. Ihan kelvollinen suoritus kovassa seurassa melkein 5-vuotiaalta koiralta, kuudes arvokilpailu ja kuudes sijoitus kolmen parhaan joukkoon. Lara oli lopputuloksissa 9. ja Roosa 10., molemmille kuitenkin SERTit. Roosallakin oli juoksu juuri, se ei ollut ihan terävimmillään. Loppujen lopuksi kuitenkin oikein kiva päivä, kaikille hyvät tulokset eikä kukaan telonut itseään. 

Ella's final run didn't look so good to me, but unexpectedly she won her first jacket! She was the only in her class with CAC-points (over 450), but still, she is not in top shape yet. The next surprise followed at the prize ceremony of males, when Eddy placed 4th. He did amazing run at the finals, best points of his class. Inna does the same, and again, her final placement was 3rd. Very nice result from almost 5 years-old dog in very tough company. Lara was 9th and Roosa 10th, all with CAC-points. Roosa also had her heat recently, so she is not in top shape either. At the end, nice day and nice results, and nobody got hurt.

Ihan lomalla

Alkukesä meni hyvinkin tiiviisti reissuun valmistautuessa, ja blogipäivittelyt siirtyivät siihen "huomenna" tehtävien pinoon... Tässäpä nyt siis kuluneen kesän kuulumiset huonosti tiivistettynä.

Jasper kävi juoksemassa Lumijoen maastoissa kesäkuun alussa, ja pokkasi komean voiton upeilla pisteillä (tulokset), viikkoa myöhemmin siskonsa Roosa voitti Jyväs-Coursingin niin ikään päälle 500 pisteellä (tulokset). Roosasta tuli tällä sertillä FI KVA-M. Upeat lapset!

Ella ja Lara sekä Esme-sisko kävivät kipaisemassa Tampereella Tähtisprinteissä viikkoa ennen reissuun lähtöä. Ellan huolta ja murhetta aiheuttanut varvas ei mennyt rasituksesta huonommaksi, joten uskalsin ilmoittaa senkin. Esme juoksi omat enkat ja ekat SERTK-aikansa voittaen TS B-finaalissa äitinsä (joka muuten tuntui todella löysälle), Ellalle sijoituslähdössä kiva aika ekan mutkan turhista kurvailuista huolimatta. Sillä tuntuu olevan ajolinjojen kanssa samaa päättämättömyyttä kuin Laralla nuorempana, se vierastaa sumppuun joutumista ja mieluiten ohittaa ulkokautta. No, mikäs siinä kun kerta vauhtia löytyy... TS tulokset täällä.

Early Summer was pretty hectic, I was planning the European trip, so this blog slipped to file "to do for tomorrow"... So, here are some highlights from Summer.

Jasper won the NAT LC competition in Lumijoki, and a week after that Roosa won NAT LC competition in Jyväskylä, both with over 500 points. Roosa finished her FI LC CH title, well done kids! Ella, Lara and Esme ran in Short Distance Championships in Tampere in Mid-June, Esme won B-finals with very nice time. Lara didn't show her best and ended up being 2nd in B-finals. Ella ran in Graded Race, and after some extra curves, she was 2nd with quite nice time. Her trouble toe had healed well, luckily!

Viimein koitti juhannusviikko, ja auto oli pakattu kolmen viikon kisaturneelle. Pari päivää ennen lähtöä Lara järjesti ikävän yllätyksen aloittamalla juoksut 2kk ennen aikojaan. Onneksi Larpille järjestyi hoitopaikka parin päivän varoitusajalla. Sinne jäi Lara Kouvolaan Anne-kasvattajan hoiviin, ja me lähdettiin Seikkailemaan.

Finally, on Midsummer Week we started our Adventure to Europe. A couple of days before, Lara had quite unpleasant surprise. She started her heat 2 months too early, so she went to Kouvola to spent her vacation with breeder Anne.

Ensimmäinen varsinainen etappimme matkalla oli Silutessa, Liettuassa. Majapaikka oli ulkoisesti varsin mukava, mutta valitettavasti huone oli lattiasta kattoon homeessa... Emppu aloitti juoksunsa, mikä oli kyllä arvattavissa, mutta ei mikään mukava juonenkäänne.

Our first pit stop was Silute, Lithuania. The place we stayed overnight was very nice outside, but totally moldy inside. Emppu also starder her heat, which wasn't a (nice) surprise...

Seurueestamme oli ilmoitettu kolme koiraa kansalliseen näyttelyyn, mutta näyttelyjärjestäjän ajo-ohjeilla päädyimme kaikkiin muihin paikkoihin paitsi koiranäyttelyyn... Kunnes viimein vahingossa bongasimme paikan, oli enää Empun kehä jäljellä, ja käytiin sitten hakemassa suomalaistädiltä EH. Kyllä v-harmitti pitkän aikaa, onneksi rahallinen tappio oli varsin pieni. Matka jatkui kohti Puolaa ja Lodzia.

Three dogs were entered in Silute NDS, but due to very confusing instructions, we ended up in any other places but a dog show... Finally, by accident we found the place, but only Enya's class was left. Only VG from a Finnish lady, and we all were quite pissed off. Luckily there were no massive financial loss, but still. So, we drove ahead to Poland, Lodz.

 

 

Saavuimme sunnuntaina iltapäivällä, ja shoppailtuamme ja syötyämme kylliksemme suuntasimme hotellille. Hotelli olikin varsin mielenkiintoinen kokemus, ja tajuttuamme respan olevan aivan ympäripäissään jännitys muuttui suorastaan käsin kosketeltavaksi. Huoneet olivat kuitenkin todella positiivinen yllätys epäilyttävästä ympäristöstä huolimatta! Pakollinen "pari muuttujaa" koettiin seuraavana päivänä, kun kävin näyttämässä Portteria paikallisella korjaamolla. Jossain Liettuan maaseudulla alkanut ujeltava ääni oli voimistunut matkan edetessä, ja pikku jarruremontin jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Oli muuten todella hyvää palvelua eikä hintakaan ollut paha!

We were there on Sunday eve, and after shopping and eating, we went to our hotel. It was an interesting experience with a hint of excitement, as the receptionist was a bit drunk. Despite of a very doubtful environment, the rooms were very nice! Every trip needs this Variable Factor, and the next day I visited at the local car repair shop. There was an unpleasant sound, which turned out to come from the front brakes. After a few hours, very good customer service and a couple of hundred Euros I had new brakes, and we were on the road again.

Lodzista lähdettyämme oli tarkoitus vielä olla yksi yö Puolan puolella, mutta motellin respa olisi halunnut koirista melko huikaisevan summan rahaa, joten jatkoimme matkaa kohti Saksaa. Pari vuorokautta autossa helteessä ilman suihkua ei ollut kovin kiva kokemus... Seuraavaksi yöpymispaikaksi valittiin summamutikassa leirintäalue, ja voi millaiseen keitaaseen osuimmekaan! Leirintäalue sijaitsi Nordheim am Mainin viinilaaksossa, missä nukuimme makoisat yöunet omena- ja päärynäpuiden ympäröimänä.

After leaving Lodz, we were supposed to spent another night in Poland, but the receptionist in the next Motel would have wanted extra money from dogs, so we drove ahead to Germany. Next place to stay overnight was picked by accident, and what a place we got! The campsite was located in the middle of a wine village in Nordheim am Main, and we slept in the middle of apple and pear trees.

Viisi päivää, kuusi maata ja melkein 3000 kilometriä myöhemmin olimme viimein perillä Sveitsissä, Lotzwilissa. Keskiviikkoillan sää oli täsmälleen samanlainen kuin kotoa lähtiessä (+12 ja vettä taivaan täydeltä), ja silloin kyllä kieltämättä hiukan oli tunnelma matalalla. Torstain aikana sade sentään hiukan väistyi, ja perjantaina oli jo melko kuivaa. Olin kytännyt koko matkan Ellan hanuria, mutta se pääsi kuin pääsikin kisaamaan, huh! Ella juoksi kaksi oikein kivaa juoksua, mutta tuomarit (tai oikeammin yksi tuomari) ei arvostanut näkemäänsä, ja Ellan sijoitus sprintterinartuissa oli 13/21. Olin pettynyt, mutta koira sentään oli ehjä. Myös Inna juoksi sunnuntaina kaksi "ihan kivaa" juoksua, mutta senkin sijoitus jäi puolenvälin tienoille, 32/62. Isoissa luokissa piste-erot olivat marginaaliset eli taso oli todella kova. Lähtiessä kyllä jo tiesin, että kyyti tulee olemaan kylmää - myös Inna selvisi ehjin nahoin, mikä sinällään oli oikein hyvä suoritus. Kahdella radalla oli korkeat lankarullarissat ja yhdellä ilmaviehe. Molemmat juoksivat ilmavieheradalla hyvin ja vierastelematta. Tapahtuma oli hieno, ja sentään muutamaan otteeseen nähtiin podiumilla suomenlippuja ja soipa afgaaninarttujen palkintojenjaossa Maamme-laulukin! Kaikki tulokset täällä. Tavattiin myös Metallicojen sukulaisia sekä Peter-iskän kasvattaja!

After five days, six countries and almost 3000 km we arrived to Lotzwil, Switzerland. Wednesday eve was exactly the same as in Finland when we left (+12 and pouring rain), so the feelings were not so high. By Friday the weather dried, luckily. Ella didn't start her heat by that, so she got permission to start. She ran two nice runs, but the points were a bit of a disappointment for me. Her placement was 13/21. On Sunday, Inna also did two good runs, but also her placement was in the middle, 32/62. Whippet female class was big and the differences in points were only marginal, so the standard was very high. Both crossed finnish line without cuts or bruses, and that's the main thing. The event was well organized, and luckily there were success for Finnish dogs in other classes! We were honored to meet some relatives of the Metallicas, and breeder of Peter!

Lomareissumme jatkui Ranskaan, missä vietimme kolme päivää Lestat'in (D. Phantom Lord) kotiväen vieraina. Pikkupojasta oli kyllä kasvanut varsin komea mies, en yhtään ihmettele miksi sitä niin kovin on kehuttu! Samanlainen pusuttelija kuin sisaruksensa. Helteinen sää hiukan rajoitti puuhailuja (ja Ellakin aloitti juoksunsa...), käytiin pikkupojan kotiradalla katselemassa paikkoja, ja yhtenä päivänä ajeltiin läheiseen kylään pikku ravintolaan syömään. Nähtävää olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta jätimme suosiolla turistikierrokset toiseen ajankohtaan. Aivan mahtava visiitti, harmi että emme voineet jäädä pidemmäksi aikaa. Keskiviikkona lähdimme ajelemaan kohti Kööpenhaminaa.

Our vacation continued to France, where we spent three days at Lestat's (D. Phantom Lord) home. The little kid has grown up to a very nice and handsome young man! I'm very pleased. He has the same nice character as his siblings. The weather was very warm, so we decided to leave a bigger sightseeing tour on the next time. It was such nice visit, it was a pity we couldn't stay longer. Thanks for everything Jose and Catherine! On Wednesday we headed to Copenhagen.

Kööpenhaminassa vietimme mukavan perjantaipäivän seikkaillen siskoni ja pienen siskontyttöni kanssa ihanassa suuressa puistossa. Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat lennosta, ja Boråsiin suunnitellut ratakisat peruuntuivat viime hetkellä. Ajelimme perjantai-illaksi Halmstadiin, missä tapasimme lisää sukulaisia!

We spent a lovely Friday in Copenhagen Central Park with my sister and younger niece. Plans for the weekend changed suddenly, and our starts in Borås Track were cancelled. So, instead we drove to Halmstad for Friday evening, to meet more relaives!

Tytöt pääsivät yhteiskuvaan Peter-iskän kanssa

Girls with dad Peter

Kuvan otti Fred

 I-sisarukset äitinsä Lizzyn kanssa, vasemmalta Inna, Lizzy, Troela (Izzy-Lizzy), Iris (Iriana) sekä Isac

I-sisters with their mom Lizzy, from left Inna, Lizzy, Troela, Iris and Isac

Sunnuntaina Inna ja Dina pääsivät kokeilemaan Whippet Racea harjoituksiin, ja Inna juoksi varsin kansainvälisessä sisaruslähdössä! Kiitokset Halmstadin porukalle kivasta päivästä ja Fredille ja Dianelle viikonlopusta. Oli myös oikein mukavaa nähdä Åsa ja Isac! Ylläolevat kuvat otti MA Eventfoto.

On Sunday we took part to Whippet Race rehearsal, and Inna ran in a very international start of I-siblings! Big thanks to people in Halmstad for a nice day, and special thanks to Fred and Diane for nice company during weekend. It was also very nice to meet Åsa and Isac! Photos above are taken by MA Eventfoto.

Loppuloman vietimme Annen, Milon, Derracon ja Gunnarin luona Husqvarnassa. Siitä on parisen vuotta kun viimeksi näimme, oli oikein mukavaa tavata taas pitkästä aikaa! Tuhannet kiitokset Annelle majoituksesta ja seurasta!

We spent the last days of our vacation at Anne, Milo, Derraco and Gunnar in Husqvarna. It's a long time since we had met, it was so lovely to see again! Many thanks to Anne for accomodation!

Torstaiaamuna 13.7. ajoimme Tukholmassa laivaan, ja parin pikku mutkan jälkeen saavuimme väsyneinä mutta sitäkin onnellisempina kotiin perjantaiaamuna seitsemän maissa.

On Thursday 13th July we drove to a ferry in Stockholm, and after a couple of pit stops, we arrived home early Friday morning.

Kolme viikkoa, kymmenen maata, reilu 6000 kilometriä. Oli kyllä aivan mieletön seikkailu! Yllätyksekseni yhdelläkään rajalla ei kukaan ollut kiinnostunut minun, auton tai koirien matkustusasiakirjoista. Puola oli positiivinen yllätys, sinne voisi lähteä uudelleenkin vaikka viikonloppureissulle ilman koiria. Kustannuksiltaan reissu pysyi budjetissa jarruremontista huolimatta, kalleimpia yksittäisiä juttuja olivat lauttamatka Saksasta Tanskaan sekä siltamaksu Tanskasta Ruotsiin. Polttoaineenkulutus jäi hämmästyttävän pieneksi, vain hiukan alle 6,5l/100km. Saattaa kyllä olla että ihan heti ensi kesänä ei samanlaiselle reissulle tule lähdettyä...

Three weeks, ten countries, a bit over 6000 km's. That was a real Adventure indeed! I was surprised when no one in any border area was asking papers of me, car or the dogs. Poland was a nice surprise, I could visit there again without dogs, for a weekend for example. The costs of this trip stayed in budget, despite of the new brakes. Highest costs were the ferry from Germany to Denmark, and the bridge from Denmark to Sweden. Costs of fuel were much lower that I expected, only 6,5l per 100 km. Still, I think we're not going to go that far next summer...