Kuka?

Remmi(e)n toisessa päässä bongattavissa Marjo, vähän reilu kolmekymppinen (tai no vajaa nelikymppinen) fysioterapeutti-osteopaattiyrittäjä. Ennen kuin keksin mitä haluan tehdä Aikuisena, tuli vietettyä muutama vuosi yliopistolla, josta muistona on opintoja mm. biokemiasta ja biomekaniikasta. Ensimmäinen whippet tuli elämään vuonna 2004, ja näin kävi: pikkusormen myötä meni koko käsi. Valmistuin vinttikoirien maastokokeiden palkintotuomariksi vuonna 2007, lisäksi olen kouluttautunut luonnetestin koetoimitsijaksi ja toiminut paikalliskerhon sihteerinä sekä muissa luottamustehtävissä. Vuonna 2021 aloitan pestin Whippet-Harrastajat ry:n kilpailutoimikunnassa. 

Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin keväällä 2013, kennelnimianomukseni nimelle Dinacon on hyväksytty 30.10.2013. Olen myös allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Tavoitteenani on kasvattaa pienimuotoisesti käyttölinjaisia whippettejä, lähinnä omiin tarpeisiin. Jalostuskoirien valinnassa kiinnitän huomiota rodunomaisten käyttöominaisuuksien sekä ulkonäön lisäksi terveyteen ja hyvään luonteeseen. Luonnetestaan kaikki omat koirani ja mahdollisuuksien mukaan myös jalostukseen käyttämäni lainanartut, lisäksi kannustan taloudellisesti kasvattieni terveystutkimuksissa. 

Omieni koirieni kanssa harrastan vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua, näyttelyitä, rallytokoa, agilitya sekä noseworkia.

Kuva: Tiina Karvonen


At the end of the leash(es) is Marjo, a physiotherapist-osteopathy in the thirties (well, actually near fourties). Before I figured out what I really wanted to do as an Adult, I spent a few years in the University studying biochemistry and biomechanics. My first whippet arrived in 2004, and that's what happened. I became a coursing judge in 2007, I have also worked in positions of trust in our local sighthound club. In spring 2013, I have succesfully completed the Breeder Course, organized by Finnish Kennel Club. My kennel name application on prefix Dinacon has been approved on 30th Oct. 2013. In the future, my aim is to breed "working whippets" in small scale. When choosing dogs for breeding, I prefer health and good temper along results in racing and coursing (and also good looks). Among LC and racing, I do shows, agility and nosework with my whippets.