sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Huh hellettä!

Kesä on kerrankin näyttänyt parhaita puoliaan, ja täytyy myöntää että ajoittain on ollut hyvinkin tukalaa. Mutta kun muistelee niitä viime talven lumukinoksia ja tossushow'ta, en valita ainakaan ääneen. Vanhassa kodissa elo olisi ollut moninkertaisesti nykyolosuhteisiin verrattuna tuskaisempaa, eli residenssissämme asiat ovat varsin hyvin: vapaa liikkuminen isolla pihalla, puiden varjo ja uima-allas ovat tuoneet helteeseen helpotusta ja jonkinmoinen kisakunto on pysynyt yllä.








Kankaanpään kisojen ja pikku tauon jälkeen oli vuorossa muutamat ratakisat. Kartanolla Tähtisprinteissä 16.6. Ella juoksi sijoituslähdössä muikeat uudet enkat, 18,87/280m. Lara vetskulähdössä 19,55, ja se sitten aloittikin kuun vaihteessa kiiman. Ella, Eddy ja Esme juoksivat Hyvinkäällä rataderbyissä 30.6., Ella 7., Eddy 6. ja Esme myös 6. Rata oli kamalan hidas, joten sinne tuskin on enää tänä kesänä asiaa. 8.7. ajeltiin Ellan ja Eddyn kanssa kartanolle WH:n ratamestaruuksiin. Sijoituksilla ei taaskaan juhlittu, mutta molemmille uudet omat enkat (Ella 23,77/350m) ja Ellalle FI KVA-R. Kumpikin selvästi tarvitsee vielä paljon kokemusta täysissä lähdöissä juoksemisesta. Heinäkuun puolivälissä juostiin Tampereella PM-maastot, mutta paahtavan helteen ja ennakkoon tiedossa olleen todella pitkän kisapäivän vuoksi jäimme kotiin. Se oli vallan hyvä ratkaisu. 21.7. ajeltiin Vieremälle Laran, Innan ja Ellan sekä turistimummo-Dinan kanssa, olin ilmoittanut kaikki kansallisiin maastoihin ja Charlien oli myös tarkoitus tulla korkkaamaan uutukainen maastokirjansa, mutta pahaksi onneksi Charlie joutui jäämään pois umpeen menneiden rokotusten vuoksi. Pelto oli kiva, profiililtaan kumpuileva ja kelikin sattui juuri sinä päivänä olemaan siedettävä ja jopa viileä. Kaikille SERT-tulokset, mutta ei mitään kummoisia sijoituksia. Inna ainakin näytti olleen seuraavana päivänä todella jumissa, eli keskitymme lihashuoltoon ennen SM-maastoja.

No pennut sitten. Viisi Volbeattia on muuttanut omiin koteihinsa: Leia ja Louna Joensuuhun, Monty Kuopioon, Samppa Helsinkiin ja Meera tuohon lähelle Jyväskylään. Kaikki ovat kotiutuneet hyvin ja ongelmitta, arki on alkanut sujua kivasti ja kaikki ovat jo ystävystyneet myös perheen vanhempien koirien kanssa. Ihanaa oli laittaa maailmalle niin reippaita ja iloisia lapsia! Kotona jännitystä ja vauhtia pitävät vielä yllä Kevan, joka odottelee rabiesrokotusta, sekä Sansa, joka on piakkoin lähdössä koeajalle uuteen kotiin. Lyhyellä matikalla siis on laskettavissa, että kotiin on jäämässä kaksi siskosta. Lola (D. Lola Montez) ja Rita (D. Lonesome Rider) jäävät molemmat kotiin kasvamaan. 

This summer has been extremely warm, so we've been spending time mostly on our own yard, which has shadow from the trees, and also a nice pool. Only a few races, not any splendid success, but Ella made new PB times on 280m (18,87) and 350m (23,77), and she also finished her FI RCH title. I cancelled my dogs from Nordic LC Championships because of the warm weather. A week later we participated in Vieremä NAT LC competition, CAC results for all, but no very good placements.

Five of Volbeat kids have moved into their new homes. All of them are doing great, they are happy and open-minded kids with such lovely temperament, and they have already made friends with older dogs. Kevan and Sansa are still at home, waiting for moving to their own homes, and Lola and Rita are staying home.