Kausi on jo yli puolenvälin, piti kirjoitella tiimin kuulumiset jo aiemmin mutta on ollut vähän niitä kuuluisia kiireitä. Koska viime kausi jäi hyvin vajaaksi, niin nyt sitten on nautittu joka lajista ihan koko rahalla. Paljon on tämän kesän aikana puhuttu somessa ja sen ulkopuolellakin liiasta kilpailuttamisesta, sanoisin että ihan aiheellisesti. Myönnän, että ajoittain omakin tahti on ollut turhan tiivis, mutta koska
tulostaso on säilynyt, koirat ilmeisesti voivat ihan hyvin. Ja onneksi on useampi kilpaileva koira.
22.5. juostiin Virossa derbyt, ja koska sinne oli muutakin asiaa, päätettiin samalla käydä koittamassa missä kunnossa koirat on. Derby juostiin luokan sisällä, ainoat siitä kilpailevat olivat Rita ja Lola. Neljästä koirasta tietysti kaksi omaa arpoutui pariksi: Rita juoksi virolaiskoiran parina kaksi juoksua, Lola ja Isla kävivät hukkaamassa vieheen puolimetriseen voikukkapeltoon. Ritalle siis voitto, SERT ja EE DVM-21 titteli. Sunnuntaina laitoin vain Islan juoksemaan, jotta sille ei jää viimeisimmäksi mieleen hukka. Se juoksikin suomalais-virolaisen uroksen parina kaksi tosi hyvää juoksua, jääden lopulta kuitenkin toiseksi SA-tuloksella. Lämmin viikonloppu, mutta Kissu erityisesti jaksoi todella hyvin.
Kuva: Inna Gaston
12.6. juostiin Tampereella Kaupin siirretty kevätkisa. Laitoin Ritan ja Lolan juoksemaan, lähinnä katsoakseni että kehtaisiko niiden kanssa lähteä Ouluun rata-SMeihin. Tytöt juoksivat samassa lähdössä, jonka Rita voitti jollain aivan ilmiömäisellä loppusuorakikkailulla, Lola oli kolmas. Sen ajoissa näkyi vielä kevään kiima, mutta pää kuitenkin pelaa. Samalla reissulla napattiin kyytiin "kesäpoika" Monty.
Lola punaisella, kuvasi Tiia Kaitala
19.6. juostiin Keuruulla kv-maastot, ja siellä oli oikein kattava edustus omia ja kasvatteja lähes joka luokassa. Narttujen kv-luokassa Rita 1. SERT CACIL kennelpiirin mestari ja uusi FI KVA-M (ja samalla
valmistui myös Viron ja Latvian valioksi), Lolan sijoitus tippui
muutaman pykälän mutta sillekin SERT. Isla suoritti muikean nousun
finaalin parhailla pisteillä 11. sijalta neljänneksi, sillekin SERT. Myös Esmelle (D. Cyanide) SERT ja täten uusi FI KVA-M. Yk-nartuissa ensikilpalaiset Louna ja Leia ottivat kaksoisvoiton ja Leiasta tuli Pohjois-Karjalan kennelpiirin mestari. Molemmilla yli 500 pistettä. Mukana
olivat myös Meera ja Monty, Meeralle harmittava nolla ja Montylle vielä
harmittavampi disk, meni hevosteluksi nuorukaisen ensikilpa. Kaikki kuitenkin selvisivät ilman loukkaantumisia.
Vas. Esme, Rita, Lola, Isla, Louna ja Leia, kuvasi Sirpa Lihavainen
25.6. sitten kisattiin Oulussa rata-SM:eissä. Tuolle reissulle ei ollut oikein muita odotuksia kuin SERT-merkinnät kirjoihin, ja Islalle hyväksytyt ryhmäkokeet. No. Rita pinnisti kuudenneksi parhaalla ajalla A-finaaliin ja yllätti kaikki ylittämällä maaliviivan ruuhkassa pujotellen neljäntenä! Lola starttasi B-finaalissa kakkosmanttelilla ja tuli myös maaliin toisena. Aivan upeaa suorittamista kummaltakin, olen noista ihan hiton ylpeä!
Montyn viikon takaiselle maastodiskillekin alkoi löytyä selityksiä. Nuorimies ei ole tottunut siihen kaikkeen hälinään ja reissaamiseen, jota se on nyt meidän kanssa joutunut harrastamaan nämä pari viikkoa. Nyt se alkoi jo selvästi rentoutumaan vaunussa, ja pääsipä poju vielä pikkuisen pupuhommiinkin.
Kuva: Heidi Koivula
3.7. palattiin jälleen Tampereelle, vuorossa oli rataderby. Kerkesin jo juhannuksen jälkeen hevostelemaan tilastoajoilla, mutta Ritan ekan aikajuoksun lähdössä tapahtui jotain. Videolta jälkeenpäin katsoessa Rita lähti kopista tosi vaikean ja hitaan näköisesti, laukka ei aukea ja kakkoskaarteessa se ajautuu kylkimyyryyn siskonsa Meeran kanssa. Pää ei käänny, mutta tämä tilanne tuomittiin tuomarineuvoston päätöksellä DISKiksi. Vaikka se olisikin ollut hyväksytty juoksu, en olisi missään nimessä laittanut sitä enää juoksemaan. Ajasta puuttui silmämääräisesti ainakin sekunti, ja sen takapään liike oli todella hankalan näköistä. Lola oli lopputuloksissa neljäs Indian Hill's F-sisarusten jälkeen ihan ok ajalla. Päätin kuitenkin jättää molemmat pois Pohjoismaiden maastomestaruuksista, ja Ritan takapäästä löytyikin sitten ihan kunnolla hoidettavaa.
10.7. Isla osallistui PM-maastoihin muiden huilatessa. Olipa kerrassaan outoa kilpailuttaa vain yhtä koiraa! Ennakkoon vähän harmitti että olin edes jaksanut lähteä koko kisoihin, Isla kun ei minusta vielä ollut ihan niin voittaja-ainesta. Kisu kuitenkin yllätti ja kutsuttiin palkintojenjaossa korkeimmalle pallille. Siinä seisoessa kyllä harmitti ehkä eniten ikinä, koska näyttelytuloksen puuttuessa CACIL meni kakkoselle. Kisu olisi voinut saada vara-CACILin jo Keuruulta... Monty juoksi kisan jälkeen hyväksytyn koejuoksun ja sai kirjansa takaisin. Ihanan rennosti se jo on kisapaikalla, suorituksessa vielä näkyi kokemattomuus mutta jätetään homma nyt hautumaan ensi kesään.
Kisun upean kuvan otti Ari Lehtiö
17.-18.7. sitten pakattiinkin vähän toisenlaiset kamppeet matkaan ja ajettiin Narvaan näyttelyyn. Vihdoinkin, johan sen piti olla maaliskuussa 2020. Lauantaina Monty AVO EH, Isla AVO ERI4, Lola KÄY ERI1 ja Lara VET ERI2 virolaisella Dina Kornalla, sunnuntaina Monty AVO ERI4, Isla AVO EH4, Lola KÄY EH1 ja Lara VET ERI2 suomalaisella Kimmo Mustosella. Ihan täydellistä, saatiin juuri ne tulokset mitä tarvittiinkin! Laralle olisi toki ollut kiva saada se puuttuva veteraaniserti, mutta kilpakumppani oli niin paljon parempi että ei oikeastaan edes harmita. Etenkin sunnuntain arvostelu oli todella kiva, vaikka muoria ei enää helteessä kiinnostanut edes ravata. Pienistä ylimääräisistä ohjelmanumeroista huolimatta reissu ja etenkin seura olivat oikein mukavat!
Kuva: Heidi Kolu
24.7. suunnattiin Kuopioon maastoderbyihin. Sekä omat että kasvatit esittelivät jälleen parastaan: norminartuissa Rita 1. ja Best in Field, Lola 2. ja kummallekin yli 500 pistettä (Ritan ja kolmanneksi tulleen välinen piste-ero 50p). Ella yk-vetskujen yhdistelmäluokassa 2., yk-derbyissä yhdistelmäluokassa Leia 2. ja Louna 3. yli 500p suorituksilla. Normiveteraaneissa Esme 8., tällä kertaa pisteet vain hiukan päälle 400. Huikea reissu, vaikka edellisyö menikin vähän pipariksi pikkuruisessa leirintäaluemökissä...
Kuvat: Sirpa Lihavainen
7.-8.8. olinkin sitten itse ohjaksissa, kun Whippet-Harrastajat järjesti keväältä siirretyn maastomestaruuskokeen Kurussa "kakkoskodin" naapurin pelloilla. Kaiken kiireen keskellä kilpailutin Ellan yk-vetskuissa (ja se sitten luukuttikin aivan sydämen kyllyydestä nipin napin hyväksytyn tuloksen) ja Ritan ja Islan norminartuissa. Nartuissa oli jälleen timantinkova taso ja piste-erot pieniä. Ritan ensimmäinen tappio tällä kaudella oli W-H ry:n maastomestaruuksien nelossija, tosin tasapisteissä kolmosen kanssa, ja Isla pikku pintanaarmuilla luokan 7. Molemmille kuitenkin sertit. Lola jäi varvasvamman vuoksi sivuun näistä karkeloista, ja on sivussa
todennäköisesti koko loppukauden. Varvas kuvataan spesialistilla muutaman viikon
päästä, katsotaan tilanne sitten uudestaan. Lola ei onnu tai pahemmin
aristele varpaan vääntelyä, mutta toisen puolen sivu on turvoksissa. Harmittaa, mutta
parempi ottaa varman päälle.
14.8. ajeltiin aamusta sateiseen Kauppiin kv-ratakisoihin. Takaraivossa kummitteli Ritan edelliskertainen DISK, ja sitä oli nyt huollettu erityisen huolella. Lisäksi Kisu oli ilmoitettu juoksemaan ensikilpaa, tietysti samaan kv-luokkaan. Tytöt juoksivat tietysti molemmat aikajuoksut samassa lähdössä, lämmin kiitos kopitusavusta. Rita meni finaaliin kutosmanttelilla, ja neloskaarteeseen saakka mietittyään mistä pääsisi ohi, se ylitti maaliviivan lopulta kolmantena!! Eikä siinä vielä kaikki, suoritus palkittiin CACILilla!! Tuo koira on niin huikea, ja se takuulla yllätti eilen myös kaikki radan varressa olleet. Kisulla meni märkää hiekkaa varpaiden väliin, tai ehkä parin talven takaiseen kynsiluuvammaan tuli pieni nirhauma ja se ontui näyttävästi heti maaliin tullessa. Mitään ei kuitenkaan rikkoutunut, vaikka sille heti lähdön jälkeisestä ontumisesta kirjattinkin tuloksiin LOUK. Kisu jäi 0.006 sekunnin päähän kv-ajasta...
Ensi viikonloppuna sitten suuntaamme kohti Virojokea. Paljon on tullut kilometrejä ja paljon niitä on vielä tulossa, mutta mennään nyt vielä kausi toivottavasti loppuun saakka. Koko rahalla.