lauantai 1. helmikuuta 2014

Terveystutkimuksia ja muita uutisia

Vihdoinkin voin lopettaa pentusuunnitelmien pihtaamisen! Lara siis kävi terveystarkastuksissa, ja tämänhetkisen suunnitelman mukaan ensi syksyn juoksusta olisi tarkoitus laitella alulle ensimmäinen Dinacon whippetpentue! En ehkä malta odottaa! Lisätietoa pentueesta Tulevat -sivulla.

Silmätarkin tulos siis puhdas, ei mitään huomauttamista. Sydämen ultraäänitutkimuksessakaan ei löytynyt mitään viitearvoista poikkeavaa, kammioiden mitat ja supistuvuudet olivat hyvät. Ainoastaan keuhkovaltimoläpässä oli minimaalinen takaisinvirtaus, mutta sillä ei ole koiran harrastusten tai jalostuskäytön kannalta merkitystä. Muut läpät olivat tiiviit ja siistit eikä niissä näkynyt vuotoa. Sydämen kuuntelussa sen sijaan kuului hentoinen, tuskin kuultava sivuääni, mutta eläinlääkäri Anu Kaistinen ei löytänyt sille mitään varsinaista syytä ultratuloksista. Mahdollisesti tuo ääni on rintakehän muodosta johtuva kaiku. Vauvapuuhiin siis tuli lupa, status sydämen osalta on "terve". Pentueen tulevan isän Peterin tarkempi esittely luvassa myöhemmin!


 (Klikkaa isommiksi)


Finally I can publish the puppy plans - see more on Tulevat -page.

Lara had her health examinations last week. Her eyes are ok, also hearth ultrasound scan was clear. All the measurements of the heart functions were between the reference values. In pulmonary artery valve there was a minor back flow, but it is insignificant for hobbies and breeding. However, there was a faint, hardly hearable murmur when listened by stethoscope. Presumably it was echo from the chest because the vet Anu Kaistinen didn't find any explanation for that from the ultrascan results. So, we have a permission for babies! Presentation of the future father Peter will come later!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti