Ystävänpäivää, toverit!

Lara on ollut ahkera mahan kasvattelussa, jopa niin ahkera että isoinkin takki hädin tuskin menee kiinni. Yllättävän pirteä se silti on edelleen vaikka pikkutyypit selkeästi jo häiritsee sen yöunia ja hyvää nukkumisasentoa on vaikea löytää. Ei mene enää whippet kovin tiiviille kiepille! Lenkeillä on menty vielä normaalisti, Lara tosin kulkee fleksissä jotta muut eivät juostessaan kovin törmäilisi siihen (tästä tosin asianomainen on vetänyt porot nokkaan, omasta mielestään hän voisi ihan hyvin vielä juosta täysiä). Ruoka maistuu oikeinkin hyvin, ja olen aina mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt ruokkimaan Laran jo kolmesti päivässä. Joskus vaan työpäivät lipsahtaa turhan pitkiksi. Kätilö on varattu, pentulaatikko tulee huomenna, varastoon jemmatut lakanat ja pyyhkeet jonottavat pesua ja lapsille on ostettu jo ensimmäiset lelutkin. Hetkittäin pieni paniikki valtaa mielen, olen jopa nähnyt unta että pentuja tulee 15 ja ne muistuttavat enemmän Tasmanian tuholaisia eikä kukaan halua niitä. Toivotaan että se ei ollut enneuni!

Lara has been very diligent on growing her belly, her biggest jacket hardly fits to cover her belly. She has been very cheery, even though the pups make her quite uncomfortable and it seems very difficult for her to find a nice position to sleep. It's impossible for her to sleep in a tight coil! Lara has been with us on our normal walk, except I've kept her on the leash (or Flexi) so that no one accidently runs on her. Lara herself isn't very pleased about that, she still thinks she could run with the others. She has a very good apetite, I've feed her three times a day when possible (sometimes my work days are a bit too long). The midwife has been booked, whelping box will arrive tomorrow, sheets and towels are waiting for washing machine, and even the first toys for the pups have been bought! There has been some panic in the air, I had a dream of fifteen Tasmanian Devils that no one wants to their homes. Hopefully that dream won't come true!

 Big Mama 49. vuorokausi

Pitäähän ipanoilla leluja olla!

Viime viikkoina elämämme on pyörinyt hyvin tiiviisti tulevien pentujeni sekä oman yritykseni tahtiin. Kiirettä on pitänyt, mutta se on ollut pelkästään mukavaa kiirettä! Onneksi aikataulut ovat joustaneet sen verran, että pääsin toteuttamaan jo vuosia hautuneen suunnitelmani: osallistuimme Dinan kanssa ystävänpäivänä pidettyyn kaverikoiraperehdytykseen! Dinasta on kuoriutunut viimeisten parin vuoden aikana suorastaan ihmisrakas pieni whippet, ja koska jouduimme jättämään agilityn pois kuvioista, tämä sopii Dinan uudeksi "viraksi" aivan täydellisesti! Olin kuin olinkin (jälleen) oikeassa koirani suhteen. Etukäteen olin ajatellut Dinan ottavan tilanteen hyvinkin rauhallisesti, eikä luottopakkini pettänyt taaskaan. Dina suoriutui alkutestistä erinomaisesti, lähestyi rohkeasti vieraita ihmisiä, tarjoutui silitettäväksi eikä tuntunut olevan millänsäkään edes pyörätuolista tai "vanhuksen" kädestä lattialle pudonneesta kävelykepistä. Toisten koirien läsnäoloa kohtuullisen pienessä tilassa se ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Alkutestauksen jälkeen saimme luvan jatkaa seuraavaan vaiheeseen, menen seuraavaksi itse tuleviin kohteisiimme vierailulle ilman koiraa, ja sen jälkeen Dinan ja "tukiohjaajan" kanssa. Olen itse ihan valtavan innoissani ja onnellinen siitä, että Dina todellakin vaikuttaisi sopivan hommaan. Josko tulevaisuudessa pääsisin käyttämään Dinaa omassakin työssäni jonkinmoisena terapiakoirana - aika näyttää.

This weekend, I participated to a "Buddy Dog" education day with Dina. This "Buddy Dog", or Kaverikoira in Finnish, is a volunteer work with the old and disabled (or other similar) people, and it includes the dog. It is organized by the Finnish Kennel Club. Before a dog can participate in it, it has to pass a "behaviour test" which includes a staged situation with strange people. The test gauges how the dog reacts on strange people with certain disabilities who want to pet him/her. Dina passed the test, she was very calm and frienly, she didn't pay any attention to the other dogs who were in the same room, she even seemed to enjoy being pet by the strange people. The next step is that I visit our future visiting places for a couple of times, first without Dina, and then with her. It's so exciting, can't wait! Maybe in the future, I can use Dina as a therapy dog also in my own company - we'll see.