tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ajuealuevaltaus

Koko viime kauden ajan kypsytelty ajatus oli viimein aika panna täytäntöön, kun ilmoitin Dinan, Laran ja Innan Kouvolaan ajuekokeeseen. Emme kylläkään olleet ensimmäinen whippetajue, sillä ensimmäinen on korkannut ajuekisat syksyllä 2014 Mänttä-Vilppulan kokeessa pistein 406. Siinä missä perinteinen maastokoe arvioi koirien itsenäistä toimintaa ja yksilön ominaisuuksia, ajuekokeen päätarkoitus on mitata koirien ryhmätyöskentelyä metsästystilanteessa (tutustu sääntöihin ja arvosteluohjeisiin täällä). Whippet pääasiassa yksin työskentelevänä koirana ei siis ole ajueessa ehkä omimmillaan. Oman tutun lauman kesken tilanne kuitenkin on täysin eri, mikäli roolitus on kunnossa ja koirilla yhteistyö pelaa. Olen päässyt seuraamaan omia koiriani juoksemassa samoissa lähdöissä kisoissa, samoin kuin tahattomissa riistatilanteissa (joissa ei ole sattunut eläin- eikä henkilövahinkoja), ja niiden yhteistyö on ollut hienoa katsottavaa. Siitähän se ajatus sitten taas lähti käsistä, eli auto täyteen ja matkaan!

Yövyimme kisapaikalla, sillä eläinlääkärin tarkastus oli jo klo 6:30. Siinä aamun valjetessa alkoi pikkuhiljaa itsellekin valkenemaan mm. se, että lähetys tulisi tapahtua slipperillä. Jokainen joka on Dinan nähnyt lähtöpaikalla varmasti tietää, että se ei todellakaan ole lähtöpaikalla "omistajan täydellisessä hallinnassa", kuten säännöissä lukee. Jo Sämpyn kisatessa otin tavaksi kantaa koiran lähtöpaikalle, mutta nyt lähtö tulisikin tapahtua liikkeestä. Parin lisäkäsiparin ja lainaslipperin avustuksella saatiin tytöt loppujen lopuksi ihan onnistuneesti matkaan, ja ihan kivannäköistä pyöritystä se olikin. Rata vaikutti melko pitkältä perinteiseen maastorataan verrattuna, siinä oli hyvin paljon suoria linjoja ja kisapelto oli tasainen ja laakea. Aika raskas siis juosta, koira joutui tekemään tosissaan töitä. Finaali-elltarkastukseen oli ohjeistettu menemään heti kun koirat olivat palautuneet, ja koska starttasimme lähtönumerolla 2, taisimme olla ensimmäisinä uusintatarkissa - noin vartti siitä kun koirat tulivat maaliin. Kuuntelin mielissäni eläinlääkärin kehuja koirieni loistavasta kisakunnosta ja nopeasta palautumisesta, kaikki siis ok ja koirat unille autoon. Pisteitä jouduttiin odottelemaan tovi, mutta kyllä kannatti: alkueräkierroksen jälkeen ajueeni oli suureksi yllätyksekseni kolmantena!

Kuvat S. Alanne / M. Kunttu

 Lähtöä odottelemassa

Alla tyttöjen pisteet osa-alueittain alkuerästä ja finaalista:

Osa-alue
Pisteet
Max. pisteet
Käytös hihnassa
 
AE: 4-1-4 
FIN: 4-3-3
5
Käytös irti
AE: 4-4-5 
FIN: 4-3-3
5
Ketteryys
AE: 7-7-9 
FIN: 7-7-6
10
Innokkuus ja seuraaminen
AE: 6-8-8 
FIN: 8-8-5
10
Nopeus
AE: 14-17-17 
FIN: 15-17-16
20
Kiinniotto
AE: 18-20-19 
FIN: 16-18-19
20
Yhteistoiminta
AE: 20-22-22 
FIN: 23-20-21
30
 
Alkuerän lähtöjärjestys oli arvottu etukäteen, mutta finaaliarvonta suoritettiin tutummin julkisena arvontana. Meidän lähtönumero finaaliin oli 8, loppupäässä siis. Nyt alkoi Dinakin jo päästä kärryille hommasta, ja finaalilähdössä minulla oli todellisia vaikeuksia pidellä sitä. Heti lähdöstä Lara lähti kurvailemaan tyylikkäästi vastapalloon viehettä, mutta porukalla sitten ajoivat lopun ihan tyylikkäästi. Kivan päivän kruunasi todellinen yllätys palkintojenjaossa: tytöt saivat ylituomarin palkinnon hienosta suorituksestaan ja ennen kaikkea hienosta yhteistoiminnastaan - vaikka whippet kuulemma on tähän koemuotoon epäsopiva (onneksi pääsimme todistamaan tämän väittämän vääräksi!). Ihan mahtavaa!! Loppujen lopuksi tytöt ylsivät pronssille SERT-pistein 462!



 
1. salukiajue 470p, 2. cirnecoajue 464p, 3. whippetajue 462p

Niin upea fiilis!! Tytöt yllättivät minut ihan täysin! Oli kyllä kerrassaan upea kokemus kaikin puolin, mukavan erilainen kisapäivä ja vähän eri naamoja kuin yleensä, tytöt käyttäytyi täysin moitteettomasti ja saivat kehuja myös muilta, ja kirsikkana kakkuun Ella juoksi Ettan-tädin parina koejuoksun hyväksytysti ja sen maastokirja on jälleen voimassa. Ellan juoksu oli aivan sikahieno myös!! Luulen että tytöt pääsevät vielä porukalla kurvailemaan näissä merkeissä ainakin neljä kertaa...

Last weekend, we participated in pack coursing competition with Dina, Lara and Inna. It's a pretty new (national) official form of LC trial; instead of traditional LC trial measuring on individual's qualities on hunting, pack trial evaluates on co-working skills. Whippet is not so typical breed to hunt in groups, yet it is more like single player. My girls are used to work as group, so I wanted to know how they would handle hunting together. It went amazingly well, the only whippet pack was placed 3rd out of total 16 packs with 462 pts and CAC!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti