Tammikuun touhuja

Joulun aikaan näytti varsin lupaavalta talven suhteen, mutta sitten pompattiin järkyttävien luistelukelien kautta suoraan kevääseen. On kyllä pitänyt soveltaa melkoisesti, että näillä leveysasteilla on saanut koirat ulkoilutettua turvallisesti, ja niinpä on käytetty taas monipuolisesti niin läheisen ratsastuskoulun maneesia kuin Tampereen koirauimalan palveluita. Pirkanmaan kakkoskodin vieressä on pelto, jonne saatiin omistajalta juoksulupa, ja se olikin aivan täydellinen: sopivan pehmeä ja kuiva pohja, ei kuoppia ja hiukan kumpuileva profiili. Nyt oma pihakin näyttää viimein sille, että siellä pärjää ilman luistimia. Liukkaat ovat aiheuttaneet myös viikottaista huoltotarvetta, ja vaikka ei mitään pahempaa ole sattunutkaan, jokaisella on ollut takaosasto aika jumissa. Voidaan siis hyvillä mielin jatkaa peruskuntotreenejä kun kellään ei kiristä missään.

Vuosi sitten oli pakko laittaa opiskelut ja työ harrastusten edelle ja kevättalvi menikin lopputyön parissa. Nyt on kaikella tapaa täysin päinvastainen tilanne ja pystyn panostamaan harrastuksiin ihan eri tavalla. Kauden suunnitelmat ovatkin jo melko hyvällä mallilla. Tästä kaudesta on tulossa melko haikea, erään aikakauden loppu, sillä Inna aloittaa viimeisen kilpailukautensa. SuomiCup-listoja ei ole vielä julkaistu, mutta koska Inna voitti viime vuonna, se saa automaattisesti kutsun - kuudennen kerran kuudesta mahdollisesta. Se on kyllä aikamoinen, whippeteissä ei tietääkseni kukaan ole aiemmin yltänyt vastaavaan. On ollut suunnaton ilo harrastaa Innan kaltaisen koiran kanssa, joka suorittaa aina varmasti ja täysillä, mutta ilon kautta. Haikeaa tästä tekee se, että minulle tuskin tulee koskaan vastaavaa koiraa (vaikka sen veljentyttäret ovatkin erittäin lupaavia). Täytyy varmaan viimein opetella häviämään... Myös Lara aloittaa viimeisen kilpailukautensa, mutta se juoksee vain ajuekisoissa mikäli gracilis kestää. Ainakin vapaana juostessa se on ollut nyt varsin hyvä. Muiden kanssa jatketaan siitä mihin jäätiin - toivottavasti eteen ja ylös.

Mihin menet, whippet?

Olen seurannut reilut kuusi vuotta rotumme ympärillä vellovaa keskustelua koskien juoksijalinjaisten whippettien sukutaulujen oikeellisuutta ja siitä väistämättä seurannutta nopeuksien ja koon kasvua. Ehkä ensin naivisti kuvittelin ongelman olevan Euroopassa, mutta ikäväkseni se on pysyvästi rantautunut Suomeenkin. En aio alentua osoittelemaan ketään sormella (tai sen paremmin todistelemaan omia valintojani ainoiksi oikeiksi), minulle on oikeastaan aivan yksi lysti mitä kukin omalle kotisohvalleen haluaa tai pentulaatikkonsa kautta maailmalle laittaa. Mutta nimimerkki Huolestunut tiedustelee, onko whippetissä enää muita ominaisuuksia kuin vauhti?

Olen pyrkinyt välttämään kaikkein kiivaimpia ja kärkevimpiä keskusteluja, mutta hiljattain ajauduin sellaiseen. Olin itse asiassa yllättynyt, miten voimakkaasti kommenttini toiveesta löytää puhdasrotuinen whippeturos jalostukseen tuntui menneen muutaman mieshenkilön tunteisiin. En voi uskoa, että rotu todellakin on siinä tilanteessa, että jos haluaa harrastaa juoksijalinjaisilla whippeteillä juoksulajeja (saati kasvattaa omiin tarpeisiin sellaisia), ei ole tarjolla muuta kuin toinen toistaan epämääräisemmillä sukutauluilla varustettuja koiria: joko sinne on laitettu mitä sattuu, tai rehellisyyden puuskassa jätetty koko taulu tyhjäksi. Ja mitä nopeampia nämä koirat ovat, sitä pidemmät ovat pentujonot. On melko jännittävää, että rodussa jonka kantakirjat ovat olleet suljettuna jo hyvän tovin, putkahtelee yht'äkkiä ER-rekisterissä olevia koiria. Kasvattajasitoumuksesta löytyy lause, jossa allekirjoittaja sitoutuu kasvattamaan puhdasrotuisia koiria. Niin, mitä se sitten kellekin merkitsee. Lisäksi ilmiön ympärillä velloo räikeää valehtelua, kateutta, vihapuhetta, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua ja muiden julkista mustamaalaamista. Minun koirani on paras ja nopein.

Onko todella niin, että whippetin jalostusta ohjaa vain sekuntikello? Miksi nopeita koiria haluavat eivät siirry suoraan greyhoundeihin? Kun kehtasin kysyä tätä asiaa suoraan parilta aikuiselta mieheltä, keskustelu kääntyikin siihen, että olen idiootti ja naiivi. Voin olla, mutta kysymykseni sivutettiin täysin. "Greyhoundit tuovat rotuun lisää geenipoolia". En mene takuuseen sen tarpeellisuudesta - ja kommentti oli varsin irvokas, kun sen esittäjällä on kotonaan puolisisarusten jälkikasvua. Sellaisella jalostuksella varmasti saadaan geenipooli kapenemaan ennätysvauhtia. 

Tämä edellämainittu keskustelu poiki yllätyksekseni useita kaveripyyntöjä, useamman yksityisviestin, muutaman pentukyselyn sekä yhden pentutarjouksen. Keskustelun pohjalta tuli myös akuutti tarve siivota vähän omaakin kaverilistaa. Mutta olin vilpittömän onnellinen siitä, että vielä löytyi edes kourallinen ihmisiä, joille whippet on "tasapainoinen yhdistelmä lihasvoimaa ja vahvuutta, jaloutta ja siroja ääriviivoja. Nopea ja suorituskykyinen. Kaikkea liioittelua tulee välttää." Eihän päästetä whippettiä kokonaan katoamaan, eihän?