Kevättä odotellessa

Kisakausi alkaa tänä vuonna aikaisin, kolmen viikon päästä ollaan jo työn touhussa. En yleensä tykkää juoksuttaa koiria talvikauden kisoissa epävarmojen keliolosuhteiden takia, vaikka lämpimässä koppiautossa pärjääkin kisapäivän ongelmitta. Tänä vuonna nyt kuitenkin meni suunnitelmat näin. Vähän kyllä jännittää jo...

Tässä odotellessa on käyty harrastamassa näitä ns massakauden lajeja, kun tiimistämme oli varsin mukava edustus Kangasalla whippettapahtumassa kolmisen viikkoa sitten. Metallicoista oli paikalla Emppu ja Roosa, Volbeateista Samppaa ja Ritaa lukuun ottamatta kaikki (!), lisäksi Isla esiintyi viimeistä kertaa pentuluokassa jossa ei tällä kertaa sijoitusta, mutta meidät käteltiin pois viimeisinä. Ratauroksissa Kevan esiintyi ekaa kertaa varsin coolisti, ei sijoitusta tällä kertaa, mutta komea veljensä Monty sijoittui hienosti kolmanneksi Anniinan esittämänä. Ratanartuissa Jade ja Lola malttoivat melkein olla järjestämättä show'ta ja liikkuivat kivasti. Pikkutytöille ei sijoitusta, mutta samassa luokassa lainahandlerin kanssa esiintynyt Emppu käteltiin ulos viimeisenä. Rataluokat arvosteli Kari Naukkarinen, kaikki koirat saivat kivan, varsin itsensä näköisen arvostelun ja tuomari käsitteli koiria erittäin kauniisti. Loput joutuivat handleripulan vuoksi esiintymään ns näyttelyluokkiin jota tuomaroi Ramune Snepetiene (knl Absoliuti Idile), eikä kukaan oikein varsinaisesti saanut kehuja. Meera sijoittui nuorten luokan neljänneksi, Roosalle (KÄY) ja Lounalle ja Leialle (AVO) ei sijoitusta. Olin ilmoittanut Roosalle jälkeläisluokan, jossa mukana olivat Kevan, Lola, Leia ja Louna. Vain BIS-jälkeläisluokka palkittiin, ja se ei oltu me. Kasvattajaryhmään osallistuivat Roosa, Emppu, Lola ja Leia, ja meidät palkittiin BIS-2 ratakasvattajaryhmänä! Ryhmäni sai vielä erikseen kehuja siitä, kuinka tasainen ja yhdennäköinen ryhmäni oli.

 Monty rataurosten 3

Kuva: Kristiina Kanerva

 Dinacon BIS-2 ratakasvattaja

Kuva: Jenni Tuomela

Kiva päivä, ja ihanaa että kasvattejani oli paikalla noin huima määrä! Päivä oli pitkä ja porukkaa oli paljon, mutta jopa ensikertalaiset käyttäytyivät kehissä ja niiden ulkopuolella moitteetta ihan loppuun saakka. Lueskellessani myöhemmin muiden päivityksiä tapahtumasta kiinnitin huomiota siihen, kuinka poikkeuksellisena ihmiset tuntuivat pitävän sitä, että koira kykenee olemaan päivän ihmisten ilmoilla saamatta paniikkia tai käymättä kenenkään päälle. Olen nyt puolentoista vuoden aikana nähnyt lähes kaikkia Volbeatteja kaikenlaisissa tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä, muita koiria ja hälyä, treeneissä ja kisoissa lisäksi vetolaitteen ääni nostaa kierroksia. Minusta whippetin hermorakenteen pitää kestää kuvatunlaiset tilanteet, minulle se ei ole mikään poikkeuksellisen superkoiran piirre, vaan ennemminkin odotusarvo. Koira jonka voi hyvillä mielin viedä minne vaan, pärjää taatusti ongelmitta myös kotona normiarjessa. Meidän normiarkemme nyt sattuu olemaan iso lauma ja paljon reissaamista ja aktiivista harrastamista, ja ilokseni jalostusvalintani ovat tuottaneet luonteiden suhteen halutunlaisen lopputuloksen.

Tammikuun touhuja

Joulun aikaan näytti varsin lupaavalta talven suhteen, mutta sitten pompattiin järkyttävien luistelukelien kautta suoraan kevääseen. On kyllä pitänyt soveltaa melkoisesti, että näillä leveysasteilla on saanut koirat ulkoilutettua turvallisesti, ja niinpä on käytetty taas monipuolisesti niin läheisen ratsastuskoulun maneesia kuin Tampereen koirauimalan palveluita. Pirkanmaan kakkoskodin vieressä on pelto, jonne saatiin omistajalta juoksulupa, ja se olikin aivan täydellinen: sopivan pehmeä ja kuiva pohja, ei kuoppia ja hiukan kumpuileva profiili. Nyt oma pihakin näyttää viimein sille, että siellä pärjää ilman luistimia. Liukkaat ovat aiheuttaneet myös viikottaista huoltotarvetta, ja vaikka ei mitään pahempaa ole sattunutkaan, jokaisella on ollut takaosasto aika jumissa. Voidaan siis hyvillä mielin jatkaa peruskuntotreenejä kun kellään ei kiristä missään.

Vuosi sitten oli pakko laittaa opiskelut ja työ harrastusten edelle ja kevättalvi menikin lopputyön parissa. Nyt on kaikella tapaa täysin päinvastainen tilanne ja pystyn panostamaan harrastuksiin ihan eri tavalla. Kauden suunnitelmat ovatkin jo melko hyvällä mallilla. Tästä kaudesta on tulossa melko haikea, erään aikakauden loppu, sillä Inna aloittaa viimeisen kilpailukautensa. SuomiCup-listoja ei ole vielä julkaistu, mutta koska Inna voitti viime vuonna, se saa automaattisesti kutsun - kuudennen kerran kuudesta mahdollisesta. Se on kyllä aikamoinen, whippeteissä ei tietääkseni kukaan ole aiemmin yltänyt vastaavaan. On ollut suunnaton ilo harrastaa Innan kaltaisen koiran kanssa, joka suorittaa aina varmasti ja täysillä, mutta ilon kautta. Haikeaa tästä tekee se, että minulle tuskin tulee koskaan vastaavaa koiraa (vaikka sen veljentyttäret ovatkin erittäin lupaavia). Täytyy varmaan viimein opetella häviämään... Myös Lara aloittaa viimeisen kilpailukautensa, mutta se juoksee vain ajuekisoissa mikäli gracilis kestää. Ainakin vapaana juostessa se on ollut nyt varsin hyvä. Muiden kanssa jatketaan siitä mihin jäätiin - toivottavasti eteen ja ylös.

Mihin menet, whippet?

Olen seurannut reilut kuusi vuotta rotumme ympärillä vellovaa keskustelua koskien juoksijalinjaisten whippettien sukutaulujen oikeellisuutta ja siitä väistämättä seurannutta nopeuksien ja koon kasvua. Ehkä ensin naivisti kuvittelin ongelman olevan Euroopassa, mutta ikäväkseni se on pysyvästi rantautunut Suomeenkin. En aio alentua osoittelemaan ketään sormella (tai sen paremmin todistelemaan omia valintojani ainoiksi oikeiksi), minulle on oikeastaan aivan yksi lysti mitä kukin omalle kotisohvalleen haluaa tai pentulaatikkonsa kautta maailmalle laittaa. Mutta nimimerkki Huolestunut tiedustelee, onko whippetissä enää muita ominaisuuksia kuin vauhti?

Olen pyrkinyt välttämään kaikkein kiivaimpia ja kärkevimpiä keskusteluja, mutta hiljattain ajauduin sellaiseen. Olin itse asiassa yllättynyt, miten voimakkaasti kommenttini toiveesta löytää puhdasrotuinen whippeturos jalostukseen tuntui menneen muutaman mieshenkilön tunteisiin. En voi uskoa, että rotu todellakin on siinä tilanteessa, että jos haluaa harrastaa juoksijalinjaisilla whippeteillä juoksulajeja (saati kasvattaa omiin tarpeisiin sellaisia), ei ole tarjolla muuta kuin toinen toistaan epämääräisemmillä sukutauluilla varustettuja koiria: joko sinne on laitettu mitä sattuu, tai rehellisyyden puuskassa jätetty koko taulu tyhjäksi. Ja mitä nopeampia nämä koirat ovat, sitä pidemmät ovat pentujonot. On melko jännittävää, että rodussa jonka kantakirjat ovat olleet suljettuna jo hyvän tovin, putkahtelee yht'äkkiä ER-rekisterissä olevia koiria. Kasvattajasitoumuksesta löytyy lause, jossa allekirjoittaja sitoutuu kasvattamaan puhdasrotuisia koiria. Niin, mitä se sitten kellekin merkitsee. Lisäksi ilmiön ympärillä velloo räikeää valehtelua, kateutta, vihapuhetta, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua ja muiden julkista mustamaalaamista. Minun koirani on paras ja nopein.

Onko todella niin, että whippetin jalostusta ohjaa vain sekuntikello? Miksi nopeita koiria haluavat eivät siirry suoraan greyhoundeihin? Kun kehtasin kysyä tätä asiaa suoraan parilta aikuiselta mieheltä, keskustelu kääntyikin siihen, että olen idiootti ja naiivi. Voin olla, mutta kysymykseni sivutettiin täysin. "Greyhoundit tuovat rotuun lisää geenipoolia". En mene takuuseen sen tarpeellisuudesta - ja kommentti oli varsin irvokas, kun sen esittäjällä on kotonaan puolisisarusten jälkikasvua. Sellaisella jalostuksella varmasti saadaan geenipooli kapenemaan ennätysvauhtia. 

Tämä edellämainittu keskustelu poiki yllätyksekseni useita kaveripyyntöjä, useamman yksityisviestin, muutaman pentukyselyn sekä yhden pentutarjouksen. Keskustelun pohjalta tuli myös akuutti tarve siivota vähän omaakin kaverilistaa. Mutta olin vilpittömän onnellinen siitä, että vielä löytyi edes kourallinen ihmisiä, joille whippet on "tasapainoinen yhdistelmä lihasvoimaa ja vahvuutta, jaloutta ja siroja ääriviivoja. Nopea ja suorituskykyinen. Kaikkea liioittelua tulee välttää." Eihän päästetä whippettiä kokonaan katoamaan, eihän?

Vuoden viimeiset

Jatketaan muun lauman kuulumisilla omassa postauksessa.

Ella ja Emppu sterkattiin marraskuun alussa, ja joulun alla Rita ja Lara kävivät puukon alla samoilla asioilla. Jälkimmäisellä reissulla otettiin myös viralliset selkäkuvat kaikista neljästä vanhimmasta.

Laran selkä oli ikäisekseen oikein siisti, lonkat tiiviit ja epävirallisesti A/A. Ristiluun keskiharjanne katkeaa S1-S2 välissä, jonka vuoksi lausuttiin LTV1.

Innan selkä on nyt veteraani-ikäisenä oireillut erityisesti kylmällä, joten suuri yllätys oli että sen selkä oli kaikilta osin priimaa. Lonkat myös epävirallisesti A/A.

Empulla on S1 nikama hiukan matalampi kuin muut, lisäksi 1. häntänikama luutunut osaksi ristiluuta. Sillä on myös L1:ssä ylimääräiset kylkiluut. Lonkat epävirallisesti A/A, selkä lähti LTV2 VA1 mutta Kennelliiton lausunnossa LTV1 VA0. Luotan enemmän kuvaajan ammattitaitoon, ja pääasia kai on että itse tiedän mitä selässä on.

Sitten se viimeinen yllätys. Ellalta löytyi hyvin selkeä epäsymmetrinen LTV3, mutta vaikka tuo S1 onkin ihan vino, sen lantio on kuitenkin kokonaisuudessaan suora. Sillä ei ole tuo S1 luutunut oikein, vaan se on 8. lannenikama, ja sitten vuorostaan 1. häntänikama on silläkin luutunut osaksi ristiluuta. Tämä näkyy hyvin selkeänä sivukuvassa. Lisäksi löytyi ylimääräiset kylkiluut, josta kuvaajan arvio VA1. Lonkat kuitenkin siistit ja tiiviit, epävirallisesti A/A. Ellan lausunto LTV3 VA0, eli silläkin oli jätetty nuo muutokset huomiotta. 

Tämä oli siinä mielessä suuri yllätys, että Ella ei viime kesän kivikovalla Kartanon radalla juostuja startteja lukuun ottamatta ole koskaan tuota selkäänsä oireillut, mikä on tietysti erittäin hyvä asia. Se on kuitenkin juossut kilpaa 4 kautta, vaikkakin kiimat sotkivat etenkin viime ja edellisellä kaudella aika pahasti. Itselle tämä oli ihan hyvä bitch slap, sitä kuvittelee omista koiristaan kaikenlaista mutta totuus voikin sitten olla toinen - kumpaankin suuntaan. Töissä kylläkin näen viikoittain terveeksi kuvattuja oireilevia koiria, sen sijaan huomattavasti vähemmän on niitä, kellä nämä muutokset tuottaisivat vastaavia ongelmia. Ennen seuraavan pentueen suunnittelua koko Volbeat-porukka käy kuitenkin kuvissa, ja vasta sitten mietin asiaa eteenpäin. Selkämuutosten periytyvyys ei tosin ole ihan niin selvää, huonoista voi tulla priimaa ja sitten taas terveeksi kuvatuista voi tulla sutta ja sekundaa. 

Muistoissa Dina

Tätä blogipäivitystä on vaikea kirjoittaa. Dinan aika tuli 13.12., ja sanoimme haikeat hyvästit tasan 10 yhteisen vuoden jälkeen. Saimme onnettomuuden jälkeen vielä 2 vuotta ja 3 kuukautta lisäaikaa, ja jokaisena noista päivistä olin iloinen, että olen saanut elämääni niin suuren koirapersoonan. Dinan kanssa oli ilo elää ja harrastaa, mutta sen kiihkeä luonne ja kova saalisvietti kieltämättä toivat omat lisämausteensa kumpaankin. Silti se oli alusta loppuun lauman rautainen johtaja ja luottopakkini, joka seisoi rinnallani kokonaisen vuosikymmenen ja kantoi yli monesta hankalasta elämäntilanteesta. Tämä oli siis vähin vastapalvelus mitä saatoin sen eteen tehdä.

Viimeisenä iltana teimme kahdestaan lenkin metsässä, Dina sai kulkea koko lenkin ilman hihnaa, ja se ilakoi koko lenkin kuin nuorena, juoksi takapuoli maata viistäen, näykki lunta suuhunsa ja nuuskutteli jäniksen jälkiä. Silloin tiesin, että nyt on aika. Leikattu jalka keräsi tulehdusnestettä ensimmäisen kerran viime joulukuussa, ja metallin päälle ihoon tuli pieni reikä, josta märkä valui ulos. Se söi vuoden aikana useamman antibioottikuurin, välillä jalka oli hyvä mutta suurimman osan aikaa se on pitänyt suojata jollain, jotta reiästä ei mene bakteereja. Tämä luonnollisesti rajoitti sen elämää aika paljon, ja syksyllä vahvan antibioottikuurin jälkeen tein päätöksen, että kohta on mummun aika. Viimeiset kaksi viikkoa Dina sitten olikin kipulääkekuurilla, ja siitä huolimatta ontui hiukan. Jalkaan tuli aika iso aukile, tällä kertaa se ei mätinyt ulospäin, mutta reikä ei mennyt kiinni ja oma epäilys on että ranteen luissa oli jo alkavaa kuoliota. Mummu lähti rauhassa sylissäni nukkuen.

Kuva: Riina Lummekari

"Minä olen Dina. Me ajelehdimme rantojen yli. Tiiviisti.

Arpi on soihtu levän seassa.

Hänen silmänsä ovat vihreä meri. Valo hiekkapohjan yllä.

Se haluaa näyttää minulle jotain. Ja salata jotain muuta.

Hän ajelehtii pois luotani. Niemen taa. Tuntureiden."

- Herbjorg Wassmo, Minä olen Dina -

Sirkusponeina

Kun varsinaiset harrasteet jäivät talvitauolle, oli aika suunnata näyttelyyn. Lola ja Rita kävivät yhdessä siskonsa Jaden kanssa pyörähtämässä Jyväskylän KV:ssa isänpäivänä, tuomarina Charlotte Laning-Vrethammar. Lolalle ja Jadelle NUO-H:t ja Ritalle AVO-EH 4. Kaikilla oli lähes identtinen arvostelu, lyhyehkö kaula ja lyhyt askel, Jadella vielä hyvät korvatkin. No, koitetaan Lolalle jostain se EH pyydystää...

Kuva: Sirpa Lihavainen

Islan vuoro oli näytellä Ypäjän pentunäyttelyssä 23.11. Pikkunarttupentuja oli ilmoitettu neljä. Isla esiintyi erittäin kauniisti, antoi katsoa hampaat kiltisti ja liikkuikin suht ok vaikkakin vähän pompahdellen. Maija Mäkinen kirjoitti Islasta seuraavaa: "6kk narttu. Hyvä pää, silmät, hampaat, kaula ja runko. Niukasti kulmautunut edestä, takaa paremmin. Liikkuu kauniisti mutta hiukan lyhyellä askeleella. Hyvä käytös." Yllätyin aika kovasti, kun jäimme luokassa neljänneksi. Islan edelle sijoitettiin pentu, jolla on selkeä rakenteellinen puute, sekä pentu joka ei antanut katsoa hampaitaan. Toki kyseessä oli vain epävirallinen tilaisuus, mutta olisi nyt edes kirjoittanut arvosteluun jos ei pitänyt näkemästään. Noh, eipähän tarvitse tämän rouvan mielipiteistä enää maksaa. Kuten eräs harrastajakollegani totesi, on tämä yhtä sirkusta...

Onneksi näissä oikeissa harrasteissa menee paremmin. Whippet-Harrastajien Vuoden Juoksija -listaukset julkaistiin, tiesin odottaa Innalle melko varmaa Vuoden Veteraaninarttu -titteliä, mutta että noinkin kovalla piste-erolla kakkoseen. On se vaan aika peli vuodesta toiseen! On ollut ilo harrastaa Innan kaltaisen koiran kanssa. Se on kyllä ollut aikamoinen luottopakki, harmi että ensi kausi on sen viimeinen. Pikkutytöt ylsivät myös yllättävän korkealle tulokaslistalla, Rita 9. ja Lola 14. Kokonaistuloksissa Vuoden Maastojuoksijanarttu -listalla Inna oli 9., Rita 18. ja Lola 28. (85 koiraa listalla). Menihän se taas ihan kivasti. Tälle pohjalle on ihan kiva alkaa suunnitella ensi kautta.

Metallicatytöt luonnetestissä

Kausi on loppu ja maastorankingeja vielä odotellaan. Whippet-harrastajien vuoden ratajuoksijalistaus jo julkaistiinkin, mutta sielä nyt ei odotetusti mitään sijoituksia. Paitsi niin, Lara norminarttuvetskujen 3., huimalla kolmella ratastartilla. Omasta mielestä kyllä meni ihan kivasti, taas. Kaikki koirat on suorittaneet tasaisen hyvin, ensi kaudella on 9. kerta putkeen kun meiltä on edustus Suomi-Cupeissa, muistaakseni joka kerta on joku ollut mitalisijoillakin. On kivaa harrastaa hyvillä koirilla, ja omallekin työpanokselle on saanut mukavan vastineen.

Loppukauteen oli vielä pari juttua: Ritalle ja Lolalle viimeiset ryhmät Kaupin makkarajuoksuissa, ja sitten vielä Hailuotoon. Lola kuitenkin satutti polvensa ja joutui kipulääkkeelle. Rita suoritti 350m koejuoksun Kaupin märällä hiekalla aikaan 24,02 (tai jotain siinne päin) ja näin ollen sillä on kirjat odottamassa kevättä. Myös Isla sai kokeilla viehettä, se meni vähän vielä ihmetellessä. Mummokin pääsi vielä pöllyttämään pupua, ja voi sitä onnea! Meni kyllä roskia silmiin vähän kaikilla.

Kuva: A. Oksanen

Hailuotoon kauden päättäjäisiä ja Dinan 10v syntymäpäivää meidän kanssa lähti juhlimaan Jade omistajineen. Oli kyllä huippureissu vaikka keli olikin sunnuntaiaamuun saakka sitä parasta Hailuotoa: +2 ja pohjoistuulta 20m/s veden kera. Rita ja Jade esittelivät melkoisia kuvioita, edes hyinen kurja keli ja vieherikot Ritan alkuerässä eivät tuntuneet haittaavan. Olin taas niin onnellinen tuosta koirankuljettimesta, kun sai märät koirat heti juoksujen jälkeen autoon lämpimään. Jade sijoittui toiseksi 505 pisteellä ja Rita kolmanneksi 504 pisteellä. Tiukkaa oli taas! Harrastuspäissäni ilmoitin vielä Ritan ja Lolan Jyväskylän KV-näyttelyyn...

Isla on kotiutunut oikein kivasti. Se on niin kaunis ja tasapainoinen lapsi, ja luonnekin on mitä mainioin. Islakin pääsee pentunäyttelyyn harjoittelemaan, jännä nähdä mitä siitä sanotaan.

Jotta harrastukset eivät ihan tyystin loppuisi, vietettiin eilinen päivä Korpilahdella luonnetestissä Ellan ja Empun kanssa. Etukäteen maalaamani skenaariot kyllä romuttuivat täysin, hävettää tunnustaa että tunnen näköjään koirani varsin huonosti. Emppu oli vuorossa ensin. Kuten ennustin, se ei leikkinyt tai edes koskenut tarjolla olleisiin leluihin. Kelkkaa se tuijotti minun jalkojeni vieressä, kun kelkka tuli ihan lähelle, Emppu kävi haistamassa sitä. Hyökkäyksessä tuli suurin yllätys, Emppu haukkui hyökkääjää jo kauempaa mutta ihan lähelle tullessa Emppu siirtyi minun eteen haukkumaan. Haalari ja tynnyri menivät ilman suurempia reaktioita, se vaikutti palautuvan aina tehtävien välillä ihan hyvin. Pimeässä huoneessa Emppu ei ehkä tiennyt oikein mitä sen olisi pitänyt tehdä, mutta se työskenteli ihan kivasti ja löysi minut ilman apua. Seinällä se katseli ensin hiljaa, mutta hyökkääjän tullessa lähemmäs se nostikin metakan. Kuten tuomari loppupuheessaan sanoi, "en olisi ikinä uskonut että tuollaisen habituksen alta kuoriutuu näin paljon ominaisuuksia". Ella toimi aika odotetusti, reagoi huutamalla kelkkaan kun se oli kauempana, mutta lähelle tullessa sillä meni hetki ennen kuin se uskalsi tulla katsomaan sitä. Hyökkäyksessä jälleen paljon melua, mutta ihan lähelle tullessa Ella peruutti jalkojeni taa. Haalarin ja tynnyrin jälkeen huomasin sen selvästi kuormittuneen, mutta hienosti Ella selvitti vielä loputkin tehtävät. Tuomarin kommentti oli, että siinä missä Emppu katsoo tilanteen etenemistä rauhassa ja yrittää välttää puuttumista, Ella puuttuu ensin mutta sillä ei riitä kantti viemään tilanteita loppuun, toisin kuin siskollaan. Niin hauskasti erilaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset! Harmi kun ei ollut ketään kuvaamassa.

	Enya 119p	Ella 140p	Lara 82p	Inna 111p	Dina 127p
Toimintakyky	+1a	+1b	-1	+1b	+1a
Terävyys	+3	+1a	+1b	+1b	+1a
Puolustushalu	+3	+1	+3	+2	+3
Taisteluhalu	-2	-1	-1	-1	-1
Hermorakenne	+1a	+1b	+1b	+1b	+1a
Temperamentti	+2	+3	+2	+2	+3
Kovuus	+1	+1	+1	+1	+1
Luoksepäästävyys	+3	+3	+2a	+2b	+2a
Laukauspelottomuus	+++	++	++	++	++

Kokosin kaikkien luonnetestitulokset vielä taulukkoon. Kullakin pisteet kyllä vastaa koiraa, paitsi Inna on kyllä testissä kuvattua vilkkaampi ja pehmeämpi. Minua yllätti Empun terävyys, mutta toisaalta nyt en yhtään ihmettele tuota Ritan terävyyttä. Vaikka luonnetesti ei välttämättä ole vinttikoirille se paras arviointityökalu, se kuitenkin antaa suuntaa ja paljastaa asioita, mitkä eivät arjessa välttämättä tule esiin.