Vuoden viimeiset

 Vuoden viimeinen päivä on mitä mainioin ajankohta muistella kulunutta vuotta ja samalla päivittää blogi ajan tasalle. 

Syyskuun lopussa päästiin kuin päästiinkin SuomiCuppeihin. Haikeaa oli, ja Innaa finaaliradan vieheeltä hakiessa(kin) tuli itku. Se on ollut niin täydellinen kisakoira, seitsemän kautta tasaisen varmaa suorittamista. Harmi että Innan viimeinen kausi oli K-alkuisen sekä alkukauden loukkaantumisen vuoksi aika vaisu, mutta viimeisessä kisassa Inna oli lopputulosten 7. - vain pisteen päässä podium-sijasta! Hiekkapohja oli veteraanille vähän turhan rankka, ja kelikin oli aika kuuma. Sunnuntaina sitten riitti jännitettävää Volbeat-siskosten ja Kissun suoritteissa. Kukaan ei ollut aiemmin kisannut hiekalla, ja se valitettavasti näkyi tuloksissa. Valeraskaudessa vellova Lola veti liinat kiinni puolimatkassa alkuerissä. Rita ja Isla suorivat mainiosti tiensä finaaliin ihan kärkipaikoille, mutta finaalissa Kissua ilmeisesti sattui - juoksi pompahdellen kuitenkin loppuun, mikä palkittiin nipinnapin hyväksytyllä suorituksella. Eihän se kauniille kilpailukirjassa näytä, mutta täytynee ottaa hiekka-alusta treeniohjelmistoon vaikka en siitä itse oikein piittaa korkeahkon loukkaantumisalttiuden vuoksi. Onneksi Rita pelasti päivän totaaliselta sukellukselta ja voitti norminartut.

Kuva: Satu Laakso

Lokakuussa käytiin juhlimassa kauden päätöstä Lammilla ajue-SM:ien ja Raparallien merkeissä. AjueSMiin laitoin Laran Ritan ja Lolan kanssa. Positiivisinta oli, että Lola työskenteli hienosti vaikka kieltämättä tuo Koronarallin keskeytys oli palanut ikävästi verkkokalvoille. Sekä alkuerä että finaali näytti hienolta ja hetken jo kangasteli mielessä Suomen historian ensimmäinen kolmoisvaliowhippet... No, tällä kertaa se ei toteutunut, ja jäätiin (onneksi) ihan reilusti sertipisteistä, ja kyllähän se kirveli. Mummo ja lapsenlapset sijoittuivat kuudensiksi, mutta ensimmäisen kerran ikinä ajueeni hävisi toiselle whippetajueelle. Sunnuntaina juostiin kevättalvelta siirretyt Raparallit, joihin saatiin kahden radan ansiosta lisäpaikkoja. Isla otti tuntumaa peltoalustaan, ja kahden varsin erityyppisen radan lopputuloksissa Kissu oli upeasti kolmas ja serti! Volbeatteja edusti hienosti Jade (D. Evelyn), joka hävisi Kissulle pisteellä sijoittuen viidenneksi saaden toisen sertinsä. Oikein kivasti on Volbeat-lapset jatkaneet Inna-tädin tassunjäljillä.

Siinäpä se kausi sitten olikin. Marraskuulla Rita ja Lola pääsivät vielä luonnetestiin. Sattui kiva kelikin, kummallekin omannäköinen mutta hyvin toisiaan muistuttava lopputulos. Molemmille +125p ja laukausvarma.

	Arvo	Osasuoritus	Tulos	Pisteet
	+1a	Toimintakyky	Kohtuullinen	15
	+1b	Terävyys	Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä	1
	+1	Puolustushalu	Pieni	1
	-1	Taisteluhalu	Pieni	-10
	+1a	Hermorakenne	Hieman rauhaton	35
	+2	Temperamentti	Kohtuullisen vilkas	30
	+1	Kovuus	Hieman pehmeä	8
	+3	Luoksepäästävyys	Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin	45
	+++	Laukauspelottomuus	Laukausvarma
	Yhteensä			125

Olin oikeastaan iloisesti yllättynyt, että kumpikaan ei osoittanut terävyyttä. Rita kyllä arjessa vaikuttaa terävälle, mutta testissä se oli yllättävän vakava, tuomarin sanoin "virkamiesmäinen". Lola sitten ei niinkään ollut vakava, lähinnä järkyttynyt, mutta omin jaloin autolle kuitenkin! 

Emppu on jatkanut agilitya suht vaihtelevalla menestyksellä. Enimmäkseen meillä on ollut kyllä oikein kivaa, ja edistystä on tapahtunut. Inna siirtyi eläkkeelle ja kävi heti tutustumassa eläkeläislaji-noseworkin ihmeelliseen maailmaan. Selkeästi oli mieleinen homma, kun palkka oli kohdallaan. Jatkettiin kotitreeneillä yläkerran työhuoneessa, ja Eläkeläinen on kyllä ollut aivan liekeissä!

 

Loppuvuoteen suunnitellut näyttelyt jäivät sitten lopulta väliin. Suomalaisia näkyi tuloslistoilla kaikissa Viron viimeisissä näyttelyissä, mutta ei sitten viitsitty lähteä koska olisi tullut liikaa hankaluuksia töiden suhteen. Olisi ollut mukavaa lähteä joulun alla Vilnaan, mutta josko sitten ensi vuonna. En ole vielä jaksanut suoda ajatustakaan ensi kauteen, päätettiin että toukokuun alusta ei olla lähdössä vielä mihinkään - tuskin nimittäin juostaan Unkarissa vielä euroopanmestaruuksia keväällä. Aika näyttää.

Kiitos kaikille seuraajillemme kuluneesta vuodesta!

Kesäkatsaus

Synkältä näyttäneen kevään jälkeen päästiin kuin päästiinkin reissuun - ja vieläpä useampaan kertaan! Meidän kalenteriin jäi lopulta ainoastaan kahdet Suomen maastot, joten käytiin parikin kertaa Virossa ja toisella reissulla myös Latvian puolella. Rita ja Lola saivat molemmat Latvian sertit, Lolalla on Virosta kaksi sertiä ja viimeisellä reissulla Ellakin sai sertin ja tuli Viron maastovalioksi. Tuo vaunu oli kyllä hyvä ostos, sillä on ihan huippua reissata. Näköjään myös kaikki "uusioperhekoirat" mahtuvat samaan autoon, mikä kyllä helpotti hirveästi.

 

Lauantaina 25.7. Latviassa meiltä kisasi neljä koiraa, sunnuntaina 26.7. Virossa viisi koiraa. Kahdeksasta mahdollisesta sertistä mukaan lähti seitsemän.

Käytiin myös Laran ja Islan kanssa näyttelyssä Tartossa. Lara yllätti ollen molempina päivinä ROP-veteraani, Islalle lauantaina sileä ERI, mutta sunnuntaina Kissu oli ROP-juniori. Pitänee siis lähteä käymään vielä, toivottavasti päästäisi ennen marraskuuta. Kiitos ihanalle Jennille huippuseurasta, seikkailua kaivattiin ja sitä saatiin!

Kuva: J. Wahteristo

Kuva: J. Wahteristo

Radallakin on käyty pari kertaa. Olen ollut todella iloisesti yllättynyt siskosten vauhdeista treenimäärään nähden - minusta kisaavan koiran ei tarvitse nähdä viehettä kuin kisoissa, kaikki osaavat juosta ja koska ratajuoksu ei ole päälaji niin katsotaan josko se kaarrejuoksu alkaisi sujumaan kun kokemusta karttuu. Suunnitelmissa oli rata-SM:t, mutta Lolan juoksu osui juuri siihen niin jäätiin sitten kotiin. Samoin jäätiin kotiin Kunkuista. Ensimmäinen ahkera Volbeat-lapsi Jade valioitui radalta, mahtavaa työtä Anniina ja paljon onnea vielä!

Todellinen uhkapeli pelattiin Lammin ajuekisoissa, kun jouduin loukkaantumisen ja dopingvaroajan vuoksi turvautumaan sekä B- että C-suunnitelmaan - jotka loppujen lopuksi toimivatkin jopa paremmin kuin se alkuperäinen! Lara ja tyttärentyttäret Rita ja Lola saavuttivat 455 pistettä eli SERTIN ja sijan 2/21, lisäksi meidät palkittiin ylituomaripalkinnolla täydellisestä lähettämisestä. Muikeaa!! Pikkutytöillä on siis sertitulokset kaikista kolmesta koemuodosta - ja muori on yhtä vaille valio...

Inna palkittiin viime vuoden ansioistaan Suomen Vinttikoiraliiton vuoden 2019 veteraaninaastojuoksijana. Sain tietää tämän jo talvella, mutta koska kokous venyi sen-minkä-nimeä-en-enää-jaksa-kuunnella vuoksi, tulokset julkaistiin vasta nyt. Huikea Inna! Sille on alkanut nyt tulla kaikkea vähän pientä, veteraanimaastoista vedin sen pois finaalista kun se ei ollut oikein oma itsensä. Katsotaan nyt vielä SuomiCup ja sitten Inna siirtyy valmennusjohdon puolelle...

Tämä kausi on ollut jotenkin hankala. Kiva tietysti että päästiin harrastamaan, mutta aika vähän oli varaa valita, ja kaikki nyt sitten sattuivat peräkkäisiin viikonloppuihin. Töissä on ollut vähän liiankin kiirettä, mutta onneksi sentään on vähän saatu lepäillä kotonakin. Kiitos sen-minkä-nimeä-en-enää-jaksa-kuunnella, kesällä on ollut mahdollisuus viimein laittaa piha loppuun, ja nyt koirilla on vajaa 3000 neliötä juoksutilaa! Ihan huikeaa!

 

Kasvatitkin ovat harkkailleet ahkerasti, harmi kun tämä vuosi nyt meni näin vaikeaksi, mutta josko sitten ensi vuonna kaikki pääsisi!

Koronakevät ja kuinka siitä selvittiin

Olemme kärvistelleet koronarajoitteista arkea kolmisen kuukautta, ja viimein näkyy valoa tunnelin päässä. Kilpailukausi on kyllä valitettavasti suurimmalta osin menetetty, mutta jospa tässä nyt jotain vielä ilmaantuisi. Kaikenlaista on onneksi jo työn alla. Kartanon kesäkuun ainoat ratakisatkin menivät meiltä sivusuun dopingvaroaikojen vuoksi, mutta Jade kävi juoksemassa kaksi sijoituslähtöä oikein kivoilla kv-ajoilla. Seuraavan kerran radalle pääseekin sitten "jo" 15.7.

Kevät on mennyt aika pitkälti omaa pihaa laitellessa, ja viimein tämä parivuotinen projekti alkaa olla aitoja vaille valmis. Kunhan nurmikko alkaa kestää juoksemista, koirilla on nykyiseen verrattuna puolet enemmän juoksutilaa. Pitkittäissuunnassa saa vetää lähes 100m vaikkapa käsivieheellä. Kelitkin ovat hemmotelleet, joten pihalla on oltu paljon.

Toukokuun lopulla vietettiin tuplasynttäreitä, kun ensin Volbeatit saavuttivat 2v "aikuisiän" ja muutama päivä myöhemmin Isla juhli ensimmäisiä synttäreitään. Anniina otti taas upeta kuvat sankareista.

 Isla

 Rita

Lola

Vielä bonuksena Lara, koska se on niin kaunis

Lisäksi saatiin muutama upea kuva uuden sponsorin kunniaksi. Meidän yhdistelmälaumassa on syöty Valion nappulaa nyt puolisen vuotta, ja ruoka vaikuttaa sopivan ja maistuvan erinomaisesti kaikille. Harkoissa on kellotettu varsin kivoja aikoja kaikille, jäämme innolla odottamaan kisakauden alkua.

Käytiin synttäreiden kunniaksi myös porukalla selkäkuvissa Kankaanpäässä. Mukana oli 7/9 Volbeattia, 2 Metallicaa ja Isla. Tuloksia kelpaa kyllä esitellä, LTV0 tai LTV1 kaikille. Vähän jännitin tuon Ellan tuloksen vuoksi painetta Volbeateilla emän puolelta, isäähän ei ole kuvattu (kuten ei myöskään Metallicojen isää). Muutoksia oli, mutta aika pieniä, ja muutokset olivat kaikilla samantyyppisiä. Metallica-pentueessa on mm. kolmella nartulla ylimääräisiä kylkiluita joista VA1, mutta Volbeateissa niitä ei ollut kellään. Kuvautin samalla Islan vaikka se onkin vasta vuotias, sukurasitteena ei näy olevan spondyloosia edes Laralla joka oli kuvattaessa hiukan alle 8-vuotias. Synnynnäiset muutokset kuitenkin näkyvät, ja Islan kuvaustulos LTV0 VA0. Selkäkuvien perusteella siis jalostussuunnitelmani jatkuvat seuraavaan vaiheeseen, ja seuraava Dinacon pentue tulee toivottavasti Lolalle loppuvuodesta 2021. Islan vuoro on sitten tuonnempana, 2023.

Käytiin myös vähän harkkailemassa Kartanolla, Lola juoksi viimeisen ryhmän ja Islallekin saatiin hyväksytty soolo. Lisäksi Isla mitattiin, virallinen mitta on 47,7cm. Tuossa on vähän ilmaa, mittaus tapahtui pöydällä ja se ei ollut Kissulle kauhen rento tapahtuma. Se siis menee reilusti mittaan, ja sehän on pääasia.

Kesä on peruttu

Vain viikko edellisen postauksen kirjoittamisesta maailma meni sekaisin, kaikki peruttiin ja Suomi meni kiinni. Kennelliitto perui alkukevään kokeet, ja tilanteen edetessä on väläytelty peruutusten vielä laajenevan. Samasta syystä myös oma työtilanteeni muuttui melko dramaattisesti käytännössä yhdessä yössä - samoin kävi miljoonille muille ihmisille.

Vaikka olen eniten huolissani oman arjen pyörimisestä ja toimeentulosta, harrastuskauden osittainen peruuntuminen on ottanut aika koville. Tottakai tässä kohtaa terveys on tärkein asia ja tällaiset toimet ovat tarpeellisia koronaepidemian hillitsemiseksi, mutta ei se poista harmia. Tilanne kirpaiseen myös taloudellisesti, kun laivalipuissa ja ilmoittautumismaksuissa on kiinni reilu tuhat euroa rahaa - eikä niitä luonnollisesti saa takaisin. Aika vaikea on tällä hetkellä suunnitella oikein mitään.

Ensimmäiseksi peruuntui kauan odotettu näyttelyreissu Narvaan maaliskuun puolessavälissä. Samaan ajankohtaan saatiin sentään lohdutuspalkinnoksi privaatti-maastotreenit Kuruun. Rita ja Lola pääsivät kumpikin juoksemaan ja erinomaiselle näytti edelleen. Monty kävi myös ekaa kertaa, ensin yksin ja sitten vielä Ellan kanssa. Se ei vielä käynyt vieheeseen kiinni, mutta kaverin kanssa juoksemisessa ei näkynyt olevan mitään ongelmaa, joten eiköhän senkin uskalla kisoihin ilmoittaa - sitten kun ne joskus pidetään. Ellankin juoksu näytti vuoden tauon jälkeen ihan maastojuoksulle.

Tiimin hienoimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin Isla, josta alla videonpätkä. Neiti 10kk juoksi ekaa kertaa maastovieheen perässä ja retuutti muovipupua melko rehvakkain ottein. Sen työskentelyssä on paljon Dinamaista kipinää, jännä kyllä nähdä mitä siitä vielä tulee! Hyvillä mielin saa jäädä odottelemaan kisaikää, samalla metodilla mennään kuin muidenkin kanssa eli viehettä ei vedetä kertaakaan turhaan.

Treenien päätteeksi Anniina otti vielä koko porukasta ihanat seisomakuvat. 

Blackbitch's Lara Croft 8v

 Tyttärensä Dinacon Unforgiven 5v

Toinen tyttärensä D. Nothing Else Matters 5v

Kruununjalokiveni Inna v. Dia-Robinne 7v

Alla Innan veljen lapset, pian 2v:

 D. Evelyn

 D. Lola Montez

 D. Magic Zone

D. Lonesome Rider

Ja vielä pieni ranskalainen timanttini Pohjola de la Cour d'Arcenay 10kk

Roosan ja Isacin lapsista on kasvanut varsin kauniita whippettejä. Erityisesti Monty (D. Magic Zone) miellyttää silmää, kunhan se tuosta vielä miehistyy niin sitä kehtaa hyvillä mielin viedä Suomessakin näytille. Toivon mukaan päästään keväällä suunniteltuihin terveystarkkeihin, voisi alkaa varovasti miettiä seuraavia pentukuvioita syksylle -21.

Kevättä odotellessa

Kisakausi alkaa tänä vuonna aikaisin, kolmen viikon päästä ollaan jo työn touhussa. En yleensä tykkää juoksuttaa koiria talvikauden kisoissa epävarmojen keliolosuhteiden takia, vaikka lämpimässä koppiautossa pärjääkin kisapäivän ongelmitta. Tänä vuonna nyt kuitenkin meni suunnitelmat näin. Vähän kyllä jännittää jo...

Tässä odotellessa on käyty harrastamassa näitä ns massakauden lajeja, kun tiimistämme oli varsin mukava edustus Kangasalla whippettapahtumassa kolmisen viikkoa sitten. Metallicoista oli paikalla Emppu ja Roosa, Volbeateista Samppaa ja Ritaa lukuun ottamatta kaikki (!), lisäksi Isla esiintyi viimeistä kertaa pentuluokassa jossa ei tällä kertaa sijoitusta, mutta meidät käteltiin pois viimeisinä. Ratauroksissa Kevan esiintyi ekaa kertaa varsin coolisti, ei sijoitusta tällä kertaa, mutta komea veljensä Monty sijoittui hienosti kolmanneksi Anniinan esittämänä. Ratanartuissa Jade ja Lola malttoivat melkein olla järjestämättä show'ta ja liikkuivat kivasti. Pikkutytöille ei sijoitusta, mutta samassa luokassa lainahandlerin kanssa esiintynyt Emppu käteltiin ulos viimeisenä. Rataluokat arvosteli Kari Naukkarinen, kaikki koirat saivat kivan, varsin itsensä näköisen arvostelun ja tuomari käsitteli koiria erittäin kauniisti. Loput joutuivat handleripulan vuoksi esiintymään ns näyttelyluokkiin jota tuomaroi Ramune Snepetiene (knl Absoliuti Idile), eikä kukaan oikein varsinaisesti saanut kehuja. Meera sijoittui nuorten luokan neljänneksi, Roosalle (KÄY) ja Lounalle ja Leialle (AVO) ei sijoitusta. Olin ilmoittanut Roosalle jälkeläisluokan, jossa mukana olivat Kevan, Lola, Leia ja Louna. Vain BIS-jälkeläisluokka palkittiin, ja se ei oltu me. Kasvattajaryhmään osallistuivat Roosa, Emppu, Lola ja Leia, ja meidät palkittiin BIS-2 ratakasvattajaryhmänä! Ryhmäni sai vielä erikseen kehuja siitä, kuinka tasainen ja yhdennäköinen ryhmäni oli.

 Monty rataurosten 3

Kuva: Kristiina Kanerva

 Dinacon BIS-2 ratakasvattaja

Kuva: Jenni Tuomela

Kiva päivä, ja ihanaa että kasvattejani oli paikalla noin huima määrä! Päivä oli pitkä ja porukkaa oli paljon, mutta jopa ensikertalaiset käyttäytyivät kehissä ja niiden ulkopuolella moitteetta ihan loppuun saakka. Lueskellessani myöhemmin muiden päivityksiä tapahtumasta kiinnitin huomiota siihen, kuinka poikkeuksellisena ihmiset tuntuivat pitävän sitä, että koira kykenee olemaan päivän ihmisten ilmoilla saamatta paniikkia tai käymättä kenenkään päälle. Olen nyt puolentoista vuoden aikana nähnyt lähes kaikkia Volbeatteja kaikenlaisissa tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä, muita koiria ja hälyä, treeneissä ja kisoissa lisäksi vetolaitteen ääni nostaa kierroksia. Minusta whippetin hermorakenteen pitää kestää kuvatunlaiset tilanteet, minulle se ei ole mikään poikkeuksellisen superkoiran piirre, vaan ennemminkin odotusarvo. Koira jonka voi hyvillä mielin viedä minne vaan, pärjää taatusti ongelmitta myös kotona normiarjessa. Meidän normiarkemme nyt sattuu olemaan iso lauma ja paljon reissaamista ja aktiivista harrastamista, ja ilokseni jalostusvalintani ovat tuottaneet luonteiden suhteen halutunlaisen lopputuloksen.

Tammikuun touhuja

Joulun aikaan näytti varsin lupaavalta talven suhteen, mutta sitten pompattiin järkyttävien luistelukelien kautta suoraan kevääseen. On kyllä pitänyt soveltaa melkoisesti, että näillä leveysasteilla on saanut koirat ulkoilutettua turvallisesti, ja niinpä on käytetty taas monipuolisesti niin läheisen ratsastuskoulun maneesia kuin Tampereen koirauimalan palveluita. Pirkanmaan kakkoskodin vieressä on pelto, jonne saatiin omistajalta juoksulupa, ja se olikin aivan täydellinen: sopivan pehmeä ja kuiva pohja, ei kuoppia ja hiukan kumpuileva profiili. Nyt oma pihakin näyttää viimein sille, että siellä pärjää ilman luistimia. Liukkaat ovat aiheuttaneet myös viikottaista huoltotarvetta, ja vaikka ei mitään pahempaa ole sattunutkaan, jokaisella on ollut takaosasto aika jumissa. Voidaan siis hyvillä mielin jatkaa peruskuntotreenejä kun kellään ei kiristä missään.

Vuosi sitten oli pakko laittaa opiskelut ja työ harrastusten edelle ja kevättalvi menikin lopputyön parissa. Nyt on kaikella tapaa täysin päinvastainen tilanne ja pystyn panostamaan harrastuksiin ihan eri tavalla. Kauden suunnitelmat ovatkin jo melko hyvällä mallilla. Tästä kaudesta on tulossa melko haikea, erään aikakauden loppu, sillä Inna aloittaa viimeisen kilpailukautensa. SuomiCup-listoja ei ole vielä julkaistu, mutta koska Inna voitti viime vuonna, se saa automaattisesti kutsun - kuudennen kerran kuudesta mahdollisesta. Se on kyllä aikamoinen, whippeteissä ei tietääkseni kukaan ole aiemmin yltänyt vastaavaan. On ollut suunnaton ilo harrastaa Innan kaltaisen koiran kanssa, joka suorittaa aina varmasti ja täysillä, mutta ilon kautta. Haikeaa tästä tekee se, että minulle tuskin tulee koskaan vastaavaa koiraa (vaikka sen veljentyttäret ovatkin erittäin lupaavia). Täytyy varmaan viimein opetella häviämään... Myös Lara aloittaa viimeisen kilpailukautensa, mutta se juoksee vain ajuekisoissa mikäli gracilis kestää. Ainakin vapaana juostessa se on ollut nyt varsin hyvä. Muiden kanssa jatketaan siitä mihin jäätiin - toivottavasti eteen ja ylös.

Mihin menet, whippet?

Olen seurannut reilut kuusi vuotta rotumme ympärillä vellovaa keskustelua koskien juoksijalinjaisten whippettien sukutaulujen oikeellisuutta ja siitä väistämättä seurannutta nopeuksien ja koon kasvua. Ehkä ensin naivisti kuvittelin ongelman olevan Euroopassa, mutta ikäväkseni se on pysyvästi rantautunut Suomeenkin. En aio alentua osoittelemaan ketään sormella (tai sen paremmin todistelemaan omia valintojani ainoiksi oikeiksi), minulle on oikeastaan aivan yksi lysti mitä kukin omalle kotisohvalleen haluaa tai pentulaatikkonsa kautta maailmalle laittaa. Mutta nimimerkki Huolestunut tiedustelee, onko whippetissä enää muita ominaisuuksia kuin vauhti?

Olen pyrkinyt välttämään kaikkein kiivaimpia ja kärkevimpiä keskusteluja, mutta hiljattain ajauduin sellaiseen. Olin itse asiassa yllättynyt, miten voimakkaasti kommenttini toiveesta löytää puhdasrotuinen whippeturos jalostukseen tuntui menneen muutaman mieshenkilön tunteisiin. En voi uskoa, että rotu todellakin on siinä tilanteessa, että jos haluaa harrastaa juoksijalinjaisilla whippeteillä juoksulajeja (saati kasvattaa omiin tarpeisiin sellaisia), ei ole tarjolla muuta kuin toinen toistaan epämääräisemmillä sukutauluilla varustettuja koiria: joko sinne on laitettu mitä sattuu, tai rehellisyyden puuskassa jätetty koko taulu tyhjäksi. Ja mitä nopeampia nämä koirat ovat, sitä pidemmät ovat pentujonot. On melko jännittävää, että rodussa jonka kantakirjat ovat olleet suljettuna jo hyvän tovin, putkahtelee yht'äkkiä ER-rekisterissä olevia koiria. Kasvattajasitoumuksesta löytyy lause, jossa allekirjoittaja sitoutuu kasvattamaan puhdasrotuisia koiria. Niin, mitä se sitten kellekin merkitsee. Lisäksi ilmiön ympärillä velloo räikeää valehtelua, kateutta, vihapuhetta, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua ja muiden julkista mustamaalaamista. Minun koirani on paras ja nopein.

Onko todella niin, että whippetin jalostusta ohjaa vain sekuntikello? Miksi nopeita koiria haluavat eivät siirry suoraan greyhoundeihin? Kun kehtasin kysyä tätä asiaa suoraan parilta aikuiselta mieheltä, keskustelu kääntyikin siihen, että olen idiootti ja naiivi. Voin olla, mutta kysymykseni sivutettiin täysin. "Greyhoundit tuovat rotuun lisää geenipoolia". En mene takuuseen sen tarpeellisuudesta - ja kommentti oli varsin irvokas, kun sen esittäjällä on kotonaan puolisisarusten jälkikasvua. Sellaisella jalostuksella varmasti saadaan geenipooli kapenemaan ennätysvauhtia. 

Tämä edellämainittu keskustelu poiki yllätyksekseni useita kaveripyyntöjä, useamman yksityisviestin, muutaman pentukyselyn sekä yhden pentutarjouksen. Keskustelun pohjalta tuli myös akuutti tarve siivota vähän omaakin kaverilistaa. Mutta olin vilpittömän onnellinen siitä, että vielä löytyi edes kourallinen ihmisiä, joille whippet on "tasapainoinen yhdistelmä lihasvoimaa ja vahvuutta, jaloutta ja siroja ääriviivoja. Nopea ja suorituskykyinen. Kaikkea liioittelua tulee välttää." Eihän päästetä whippettiä kokonaan katoamaan, eihän?